Kullanmuruja - Crumbs of gold

Vuoden viimeinen maalausilta oli Mellunmäen kappelilla juuri ennen joulua. Täällä kertaa rahtasin mukaani kaikki viisi ikonia, sillä oli jo aika laittaa deesis-ryhmälle olifa. Hiukan mietitytti, sillä en saanut millään mieleeni olinko laittanut niihin viimeisen, värien kiinnittymistä varmistavan vesi-emulsiokerroksen vai en. Antti kuitenkin totesi, että ikonien pinnassa ei ollut suuria eroja kiiltävyydessä, joten asialla ei ollut merkitystä. Jumalansynnyttäjän iho oli kuivumisen aikana muuttunut rumaksi ja epätasaiseksi, ja häivytykset valosta varjoon olivat kadonneet. Ehdotin, että yrittäisin sittenkin tehdä sille vielä jotakin, mutta Antti, joka juuri oli suorittanut konservaattorin etiikka -kurssin, sanoi että siihen ei enää kosketa. Ensimmäinen mikä ensimmäinen.

 

P. Johannes ja olifa -St. John and some olifa

Ensin ikonia lämmitettiin hetki uunissa 100° C:ssä, uuninluukku auki. Sitten kaadoin 2 euron kolikon kokoisen määrän olifaa laudalle. Tuntui kieltämättä hieman omituiselta kaataa öljyä ikonin päälle, mutta värit kirkastuivat hienosti. Kului muutama sekunti, ja Jumalansynnyttäjän iho sileni ja heleni ihan silmissä. Jos olisin osannut odottaa tällaista, olisin tietinkin ottanut "ennen ja jälkeen" kuvia tästä pikku ihmeestä. Sitten kävin muiden töiden lomassa lisäilemässä ja levittämässä olifaa. Toiset värit imivät öljyä aivan valtavasti, toiset tyytyivät vähempään.

Kerkiran ja Evgenian vaatteisiin oli tarkoitus laittaa sädekultausta. Täytyy sanoa, että tämä on taas niitä yksityiskohtia, joista en yleensä pidä ikoneissa. Assist-kulta on yleensä niin rosoreunaista ja rumaa. Minusta sen pitäisi olla kuin siveltimellä vedettyä. Minkäs teet, maestro oli toista mieltä. Oppipoika pitää suun supussa ja tekee parhaansa. Noh, olin kieltämättä myös utelias kokeilemaan, vaikka hirvitti että pilaan ikonit. Lopputulos oli Kerkyran osalta paikoin jotakin melkein siedettävää. Evgenialle ei kulta sopinut ollenkaan. Sitä tuli hihojen lisäksi myös maforin (pään yli kulkevan viittan) etureunaan. Pidin hänen vaatimattomasta asusta enemmän ilman somistelua. Tehty mikä tehty - tämä on nyt ensimmäinen kerta kun olen kertakaikkiaan eri meiltä kuin opettaja.

Liitua, joka estää kullan tarttumisen taustaan - chalk to protect the background.

Valoviivat on maalattu kotikaljauutteella.

The light lines are painted with extract of home-brewed beer.

Kulta on lisätty ranskanleivästä pyöritetyllä pallolla. Kultaviivat ovat liian rosoiset...
The gold is added with a ball of soft bread. The golden lines are too rough...

Tämän tapaiselta assist-kultauksen pitäisi minusta näyttää.

This is closer to what I think assist-gold should look like.

Antti pyyhkii sädekehää valkosipulilla - Antti applies garlic on the outline of the halo.

Sädekehä sinoberilla. Harpin terävän kärjen alla on ikonia suojaamassa "kaapinovistoppari", pieni silikoninen pala joka ei liu´u. Ostin niitä läjän ikeasta ja pesin pois tarrapinnan.

The halo is made with cinnabar. Under the sharp end of the compass is a small round piece of silicone, used between cupboard doors to make them close quietly. I bought mine from ikea and removed the glue.

---

This years last painting lesson was at Mellunmäki chapel just before christmas. This time I took with me all five icons - it was time to give the Deesis -group some olifa. I couldn´t possibly remember wether I had treated them with a last layer of water-emulsion or not. Antti said it wasn´t so important in this case, as there was no great differences is the lustre of the painted surface. The face of the Theotokos had changed a lot during drying, Christ and St. John looked much the same as last spring. The colors were duller and more uneven and the fades from light to shade had dissapeared. I suggested I´d try to do something about it, but Antti, who had recently completed a course of ethics of conservation, said no. My first icon should be my first icon.

First I warmed the icon in the kitchen oven for some minutes, 100° c with the shutter open. After that I poured some olifa on the icon. It did feel strange to pour oli over an icon, but as I spread it out with my hand the colors became clearer and her skin looked much nicer. Within a few seconds the color fades came back. Had I been able to anticipate such a miracle, I would have taken "before and after" pictures! During the evening I kept pouring more oli and spreading it over the icons. Some colors absorbed lots of oil, others needed less.

Antti wanted to have assist gold on the clothes of St. Kerkyra and St. Eugenia. I must say I generally dont like it at all. Most amateur icons with assist gold I´ve seen have rough and uneven lines. I feel the gold should look as if it was painted. So, I was very reluctant to use the technique and possibly ruin the icons. On the other hand, as a apprentice I felt eager to experiment. The result was, as far as St. Kerkyra is concerned, almost tolerable. I dont think the gold suits St. Jevgenia at all. Well, what is done is done.

Vaihdan mallipohjaa - I am modifying the layout

Toivottavasti ei mene tiedostot sykkyrälle. Pitäkää peukkuja!

Let´s hope there won´t be any technical disasters! 

....valmista! Done! :)

Punsselointia - Embossing

En ole ihan varma pidänkö punsseloinnin jäljestä. Ainakaan tämän kokemuksen jälkeen. Kävi ilmi että juuri nämä Kerkyraan ja Evgeniaan käyttämäni pohjat olivat aivan poikkeuksellisen kovia. Niin kovia että tällaisen keskikokoisen ja -ikäisen naisen käsivoimin ei punsselista meinannut jäädä kunnon jälkeä. Koska punsselissa oli piikki molemmissa päissä, ei siihen voinut nojatakaan.

 Jouduin käyttämään paljon voimaa eikä kohdistaminen ei ollut niin tarkkaa kuin olisin halunnut. 

I had to press the tool very hard, and it was dificult to place the dots accurately.

Olin päässyt vähän yli sädekehän puolenvälin kun pohja yhtäkkiä antoi periksi. Punsselin piikki rusahti useita millejä pohjusteen sisään. Koska takana oli jo kokonainen työpäivä, tuloksena oli hysteerinen hihityskohtaus, joka ei ottanut loppuakseen. Laudan reunasta törröttävä punsseli oli tässä tilanteesa kertakaikkisen koominen näky. Antti vakuutteli että pohjusteen voi paikata.

Seuraavalla opetuskerralla etsin käsiini pienen vasaran, ja lupasin Antille korvata punsselin, mikäli se vaurioituisi. Kolmella kevyellä napautuksella sain sopivan syvyiset kuoppaset pysymään linjassa. Kerkiran kruunu sai myös punsselikoristeet.

----

I am not sure wether I like embossing on icons. Especially not after this expierience. It turned out that theese particular two boards I have been working on had a exeptionally hard levkas. It was so hard that I had to use all my strength to make the tool  leave a decent mark. Beacause the tool had a tip in both ends I could not lean in it either.

I had done just about half of the halo, when the levkas gave in and the tool tip sunk several millimetres in  to the board. As I had been painting all day, the result was a bout of hysterical giggeling. The embossing tool jutting from the board was a utterly comical sight. Antti assured it was possible to repair the dammage.

For the next lesson I found a small hammer, and promised Antti a new embossing tool, if it would break. With three small taps I could make a nice mark in the right place. St. Kerkyras crown got some embossing too.

Tekemällä oppii - Learning by doing

Tuli taas aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata Porvooseen Fredrikan lähteelle ikoniviikonloppuun. Pyhän Kerkiran hepeneet tuli huolella käytyä läpi jo edellisessä postauksessa, mutta viikonlopun varsinainen kohokohta oli P. Evgenian vaatteiden vaalennokset. Evgenia on maalattaessa käyttäytynyt hieman kuin tyypillinen keskimmäinen lapsi, ei tuota paljon vaivaa, ja kulkee mukana ja odottaa kiltisti vuoroaan. Johannes Edelläkävijän kanssa oli hieman sama juttu. Neidon mafori oli kuitenkin aikamoinen suhru, valoalueet olivat missä sattuu ja miten sattuu. En ollut niihin tyytyväinen, joten en yllättynyt, kun sain kuulla että nyt pistetään tuo uusiksi.

P. Evgenian vaate, vanha versio, valon käsittely päin mäntyä.
St. Eugenias clothes, old version, the light areas are all wrong.

Onneksi ei sentään tarvinnut raaputtaa pois koko maforia. Uusi valoväri tehtiin ultramariinista, kromihydroksidi vihreästä, mustasta ja valkoisesta. Antti selitti että valo-alueiden pitää olla selkeitä alueita ja muotoja. Äkkiä oli kuin päässä olisi pieni ovi auennut, ja tajusin miten oli maalattava.

Olen opiskellut hieman pedagogiikkaa, ja tiedän että oppiminen tapahtuu usein portaittaisesti ja hyppäyksittäin. Asiat opitaan ensin alitajuisesti, ja kun tietoa ja taitoa on varastossa, se voidaan soveltaa käytäntöön. Silti se mitä seuravaksi tapahtui, tuli täytenä yllätyksenä. Ykkösvalo suhahti pukuun sellaisella vauhdilla, että hädin tuskin tajusin mitä tapahtui. Pensseli vei kättä, eikä päinvastoin, se oli kuin zeniläistä jousiammuntaa. Sain oikein pidätellä itseäni, etten olisi maalannut kakkosvaloa ennen kuin Antti kävi tarkistamassa että kaikki oli kunnossa.

Täällähän syntyy bysanttilaista vaatetusta kovaa vauhtia, Antti totesi, ja jatkoi seuraavan oppilaan luo. Avasin suuni sanoakseni, että tuo ei ole minun maalaamaa, mutta samassa hoksasin, että kyllä se oli. Sitten tunsin, että tuonpuoleisessa joku hymyili.

 

 

Ensimmäinen valo on selkeinä alueina ja toinen viivoina ja väritiploina.

First light is in clear areas and shapes, and second light as lines and dots.

I was attending another weekend course in Porvoo. I have already posted about St. Kerkyras jewellery, but the weekends real highlight was highlighting St. Eugenias maforion. Painting St. E. has been like dealing with a typical middle child. She has not caused me too much trouble, and been waiting for her turn like a good girl. Her robe, however, was a mess. Lights and shadows were placed haphazardly all over it. I was not happy with it, so when Antti said we had to redo it, it came as no suprise.

Fortunately I did not have to scrape off the whole thing. A new color for light was made of ultramarine, viridian, black and withe. Antti explained that the light has to be painted in shapes, clearly defined areas. Suddenly it was as if a small door had opened in my mind, and I knew what he meant.

I have studied some pedagogics, and I know learning often happens gradually, first the learning seems to stand still and suddenly leaps forward. Things are taken in subconsciously and when the information sinks in, or the skills mature, the things learned can be put into practice. Still, what followed, took me by suprise. The first layer of light spread over the dress so fast I hardly understood what happened. The brush lead my hand, not the other way around. It was like zen archery. I really had to rein myself in to keep me from painting the second light before Antti had checked the first was ok.

"Here we are having some byzantine clothing!" Antti said, and continued to the next student. I opened my mouth to say something like "That´s not painted by me!" but at the very moment I realized that indeed it was. Then I got a strong feeling there was an otherworldly smile right behind me.