Minä käytän seuraavaa reseptiä:
1 keltuainen
saman verran valkoviinietikka
1 ruokalusikallinen vettä
Toinen usein käytetty resepti:
1 keltuainen
saman verran kuivaa valkoviiniä
Tämän reseptin sanotaan olevan parempaa jos ikoniin tulee lapis lazulia. Minulla ei ole lapista, joten emulsioiden eroista ei ole käytännön kokemusta.
Käytä luomumunia, ne ovat rasvaisempia, sitäpaitsi näin kannat vastuusi kanojen hyvinvoinnista. Riko muna ja kippaa keltuainen kämmenellesi. Pese keltuainen helästi kylmällä vedellä valuttamalla sitä kädestä toiseen. Älä laita keltuaista suoraan kraanan alle, silloin se särkyy. Älä käytä lämmintä vettä, silloin keltuainen hyytyy. Aineet saisivat olla kutakuinkin saman lämpöisiä.
Kun kaikki valkuainen on poissa, riko keltuaisen kalvo ja valuta sisus purkkiin tai mittalasiin, varo ettei kalvo valu mukaan. Tarkista minkä verran keltuaista on ja lisää saman verran valkoviinietikkaa. Käytän ihan tavallista kaupan valkoviinietikkaa, Antti suosii kreikkalaista. Kreikkalaisessa on juuri sopiva etikkahappopitoisuus. Jos kaupasta ei löydy kreikkalaista, ihan tavallinenkin toimii.
Lisää vielä tuo mainittu ruokalusikallinen vettä, etenkin jos olet aloittamassa uutta ikonia. Tämä varmistaa sen, ettei ensimmäisistä värikerroksista tule liian rasvaisia, jolloin jossakin vaiheessa väri ei enää tartu. Jos ensimmäiset värikerrokset ovat liian rasvaisia, ja seuraavat laihempia väri irtoaa.
Tee joka päivä uusi emulsio, mikäli suinkin mahdollista. Etenkin jos maalaat kärkisivellintekniikalla "hipsuttaen" tuore emulsio on tarpeen. Väriin sekoitettuna emulsio ei kestä kauan käyttökelpoisena. Jotkut värit, mm. ultramariini, saavat emulsion melko nopeasti "saippuoitumaan", väri ei tartu lautaan vaan luiruaa pitkin joka sivellinvedolla. Tällaista sekoitusta kannattaa hiertää tarvittava väriä erä ilman emulsiota ja sitten lisätä emulsio pieneen määrään kerrallaan.
____
I use this formula:
1 egg yolk
same amount of withe vinegar
1 table spoon of water
Another common recipe:
1 egg yolk
same amount of dry withe vine
This one is said to be better if you are to use lapis lazuli. I do not have lapis, so I can´t tell if there is any diference.
Use eggs from organically raised chickens, firstly, the organic yolk is greasier. and secondly, you should take responsibiliity for how the animals are treated. Brake the egg shell and pour the yolk in your hand. Wash it gently in cold water by rolling it from one hand to another. Do not put the yolk under the running water, it will brake the membrane. Don´t use warm water, or the yolk will coagulate. All your ingredients should be about the same temperature.
When all the eggwithe seems to be gone, brake the membrane and squeeze the yolk into a measuring glass. Take care the membrane does not slip from your hand to the glass. Check out how much yolk you have and add the same amount of vinegar.
Add a tablespoon of water, especially if you are starting a new work. The first layers of colour should be less greasy, hence the water. Make a new emulsion each day, if possible. Fresh emulsion is most important if you paint "Cretan style" with a dryish brush. Some colours, for example ultramarine, don´t stay fresh very long. The color becomes "soapy" and slides around with every brush stroke instead of sticking to the panel. For theese colors it might be a good idea to grind your color without emulsion and add emulsion to a smaller amount.