Sain lukijakysymyksen ikonilautojen kuljettamisesta. Käyn kursseilla eri paikoissa noin 4-5 kertaa vuodessa, opettamassa 1-2 kertaa viikossa ja itse maalaustunnilla 1-2 kertaa viikossa. Materiaa saa todellakin rahdata paikasta toiseen kaksin käsin, kaikkia laillisia keinoja käyttäen. Opetustyöt ovat omalla kirkolla, sinne kävelee nopeammin kuin ajaa autolla. Suora metroyhteys meiltä Myllypuroon aukeaa elokuussa, sitä odotellessa köröttelen vaihtoyhteyden varassa.
Pieniä ikonilautoja kuljetan usein tukevissa kenkälaatikoissa, jos varovasti laskostaa lautojen väliin huivin tai muun kankaan, laatikkoon voi mahtua useampikin lauta. Tilkitsen kankaalla ikonin ympäriltä, ettei se liiku. Isommille ikoneille olen ommellut pari pussia. Päällikangas on tukevaa puuvillaa, sisäpuoli tikkaamatonta toppakangasta. Fleece tai takkivillakin käy - tosin fleeceä ei pitäisi käyttää yhtään mihinkään, sillä kun sitä pesee, vesistöihin joutuu mikrokuitua kalojen ruuaksi.
Kannettavan tietokoneen suojapussi
tuli meille miehen repun mukana, sekin on ihan näppärä.
A laptop sleeve works well for protecting icon boards, or any bag with soft lining.
Pigmenttejä ei kannata säilyttää minigrip-pusseissa, sillä ne eivät ole kissankestäviä...
nämä eivät ole minun värejäni, niiden omistaja antoi minun kuvata kisulin aikaansama tuho kaikkien varoitukseksi!
PS. Katti voi hyvin, mutta tassut olivat jonkun aikaa oranssit.
Don´t keep your pigments in plastic bags, they are not cat-proof. These are not my pigments, my friend let me take this picture as a warning to us all. PS The cat is well, but had orange paws for a while.
Filmipurkit ja karkkirasia, kuin luodut toisilleen.
Film cans and a candy box, a mach made in heaven.
Ikean läppärilaukku on ajalta, jolloin läppärit olivat valtavia. Tukeva kapine, pysyy itsekseen pystyssä ja siihen menee kaksikin ikonilautaa kerralla. Vastaavia tukevia laukkuja ja reppuja on myös Claes Ohlsonilla. Jos kulkee autolla, alumiinikehikko-kori on hyvä väreille ja tilpehöörille. Hyviä ovat kaikki kantovälineet, jotka ovat sen verran ryhdikkäitä, etteivät pyöri sinne tänne auton takakontissa. Jotkut kurssituttut käyttävät pyörien varassa kulkevia suuria työkalupakkeja. Sen verran taidan olla hienohelma, etten halua kiskoa sellaista perässäni kaupungilla.
A robust laptopbag from Ikea, big enough for two boards.
Laptop rucksacks are another handy solution.
Vielä viime syksynä, meillä oli polkupyörän peräkärry, jolla sai irtonyssäkät koottua pressun alle sateelta suojaan, ja painavat tavarat pyörien päälle. Nyt kun kärry kävi lapsille pieneksi ja annettin pois, pitää logistiikkaan panostaa tarkemin. Lentolaukku on uskollinen ystäväni, johon uppoaa kaikki. Värit pensselit, mallikansiot, harppi, viivotin ja essu. Se seuraa perässäni ylä- ja alamäissä. Kulmakunnan napurit varmaankin kuvittelevat, että matkustan työkseni.
Lentolaukku on kätevä, paitsi rospuuton aikaan.
A small trunk on wheels solves most logistic problems, exept during rasputitsa.
Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Extreme weather conditions are not an excuse for not painting.
Marraskuussa kävin pitkästä aikaa nikkariverstaalla. Olin ostanut lämpökäsiteltyä leppää pohjustettavaksi, sillä halusin tehdä oikein komeat kasvovaalennossarjat opetusmateriaaliksi. Materiaali oli valmiiksi höylättyä ja mukavan kullanruskeaa, mutta koska se oli tarkoitettu saunanlauteiksi, piti työstää laudat oikohöylällä, jotta sain pyöristykset pois.
Kuinka ollakkaan, jäljelle jäi kolme lyhyempää pätkää, jotka olivat juuri sopivia pikkulaudoiksi. Ja koska kerran olin verstaalla, sahasin pyöreän yläreunan laudoille. Iski hirmuinen inspiraatio, ja hups, tein niihin vielä kiilatkin. Tulevaisuus näyttää, vääntyvätkö laudat vai eivät. Pohjusteen kanssa työskenteleminen tuntui lähes helpolta, no ainakin vähemmän traumaattista kun taannoinen ensikosketus aiheesen.
Esiliimaus ja purkillinen pohjustetta.
Glued boards and a lot of gesso.
Kankaat ovat lionneet yön yli.
The fabric has been soaking in glue over night.
Pitkiin lautoihin maalaan kasvovaalennossarjat.
On the long boards I will paint models for face highlighting.
Last November I spent some time at the carpenters workshop - long time no see. I had bought some special wood to experiment with. I wanted to make a couple of special boards to do highlighting models for my students. The planks were half-finished material, designed to become benches for saunas. They were all planed an nice, all I had to do was to plane off the rounded edges. I ended up with three smaller scraps, exactly the right size for a full length saint. And as I was at it, I decided to have it all: rounded top and wedges too! This time the work with the gesso was far less traumatic than my first try.
Right after Epiphany I packed my boards and stuff and drove to New Valamo Lay Academy for a four day course. Heinävesi was the coldest place in Finland that week. One does not run in a monastery, but temperatures around -27°C calls for a brisk gait from dormitory to breakfast, from breakfast to class, form class to church. One night we dared a walk to see the starry sky. There is hardly any streetlamps, and the Milky Way was so bright. But I can´t recall ever having rime in my eyelashes before.
Heti teofanian jälkeen sain pakata tuotetut laudat autoon ja suunnata kohti Valamoa. Heinävesi oli tuolloin Suomen kylmin paikkakunta. Luostarissa ei tietenkään juoksennella, mutta kun lämpötila on -27°C, kaikki siirtyminen, asuntolasta aamiaiselle, aamiaiselta maalausluokkaan tai luokasta kirkkoon suoritettiin harvinaisen ripeästi askeltaen. Yhtenä yönä uskaltauduimme maalauskaverin kanssa Juurikkasalmen sillalle katselemaan linnunrataa, se loisti upeasti kun ei joutunut kilpailemaan katuvalojen kanssa. En muista että minulla koskaan ennen olisi ollut kuuraa ripsissä.
Veljestö oli käynyt Jordanilla.
The brethren had celebrated Epiphany with style.
The teacher, Raija Kanninen, was new to me, so I felt I needed the comfort of an old friend. Maybe it was the frost that reminded me of St Herman. I started drawing with only a few pictures of other male saints for reference, but he turned up promptly.
Tällä kertaa keksin ottaa valokopion luonnoksesta ja tehdä sille värisuunnitelman. Maalaaminen oli kumman ripeätä, kun kaikki pohjavärien sekoitukset, ja enimmät vaalennosvärit oli mietitty valmiiksi. Olen liian pitkään kulkenut kulloisenkin opettajan talutettavana, miettimättä itse ikonin kokonaisväritystä. Tosin tähän ikoniin ei mitään kovin jännittäviä kokeiluja tullutkaan. Päällysviitan pigmentti on Pietarista, Ruskaja Ikonasta hankittu tuf ja taivaan harmaa on riebekiittiä ja valkoista - siinä ne villeimmät irroittelut olivatkin.
----
This time I got the good idea to take a photocopy of the drawing, and make a plan for the coloring. Painting was amazingly fast, when all colors for the underpaintig, and most of the colors of the highlights were thought out in advance. Obviously I have been just following the teachers instructions for too long, without thinking about the icon as a whole. On the other hand, there was hardly any experimenting in this icon. I used the tuf I bought in St Petersburg last summer for the robe and riebeckite and white for the sky. Very wild solutions indeed.
In the picture below you can see how far I got in four days. In less than four days, actually -
I did work on another icon as well, saint Priscilla of Rome. I´ll make
another post on her later. I could have finished st Herman during the
course, but I preferred to do the lettering at home, alone. Lettering
with other people around is too unnerving. It´s my one weakness.
Näin paljon sain maalattua neljässä päivässä - tai itse asiassa lyhyemmässä ajassa, sillä työstin toistakin ikonia, Priscilla Roomalaista. Teen hänestä oman postauksen. Olisin saanut Hermannin valmiiksikin, mutta halusin tehdä tekstaukset kotona rauhassa. Tekstaaminen toisten seurassa on kertakaikkiaan hermostuttavaa. Ristinsä kullakin.
Pyhittäjä isä Herman
pohjoisten erämaiden kilvoittelija
ja koko maailman armollinen esirukoilija
ortodoksisen uskon opettaja ja hurskauden esikuva
Alaskan kerskaus ja Amerikan maan ilo
rukoile Kristutsta Jumalaa pelastamaan meidän sielumme!
Herman Alaskalaisen tropari
The troparion of St Herman of Alaska by St. Mary's OCA Minneapolis
Pyhittäjä Aleksios Jumalan mies oli alkukesän tilaustyö. Kerrankin muistin kuvata työvaiheet. Näin jälkeenpäin värikerroksia ynnätessä huomaa että okraa tuli tähän työhön yllättävän paljon.
------
Comissioned work from June, Saint Alexis Man of God. For once, I remembered to take pics of most color layers.
Aleksioksesta löytyi netistä useita hyviä malleja ja piirtäminen sujui kivuttomasti.
I found several good models for Alexios and drawing was easy.
Kokeilin ensimmäistä kertaa kuultotekniikkaa: maalasin sankirilla muotoa paidan päävärin, okran alle. Tausta ultramariini, vihreä umbra ja tippa mustaa.
I experimented for the first time with membrane technique. I painted the shadows of the shirt with sankir and continued with ochre.
Sädekehä, okra, valkoinen ja tippa ercolanoa.
Nimbus, ochre, withe and a drop of ercolano red.
Ensimmäinen valoväri, valkoinen, hieman sinoperia ja tippa keltaokraa.
First light color, withe, some cinnabar and a drop of yellow ochre.
Okralasuuri, sitten toinen valoväri eli valkoinen ja keltaokra.
Hiuksissa suortuvat keltaokralla.
Ochre wash, and second light - withe and yellow ochre.
First highlights in the hair with yellow ochre.
Punastukset poskissa, otsassa ja leuassa sinoperilla. Huippuvaloja valkoisella ja keltaokralla. Hiuksissa lasuureja poltetulla siennalla ja poltetulla umbralla.
Glikasmós or "sweetening" on the cheeks, forehead and chin with cinnabar. Highlights on the face with withe and yellow ochre. Hair darkened with glazes of burnt sienna and burnt umber.
Paidan valot valkinen ja keltaokra. Sädekehän ympyrä ercolano.
Hilights of the shirt with withe and yellow ochre. Circle of nimbus ercolano.
Tekstit valkoinen ja tippa okraa, clavukset ultramariini ja vihreä umbra,
ohut reuna falun.
Texts withe and a drop of ochre, clavi ultramarine and green umbre,
edge falun red.
(Hah, unohdin sittenkin kuvata viimeiset huippuvalot eli elävöittämisviivat!)
(Oh no, in the end, I did forget to take a picture of the last highlights, the pshimities!)
Voi hyvät ystävät, mitä minun pitäisi sanoa, mitä kirjoittaa? Ei minulla ole mitään lisättäävää siihen, mitä Hagia Sofiasta on jo kerrottu. Ei ole suurempaa, kauniimpaa, pyhempää tai traagisempaa. En siis kirjoita muutamaa kuvatekstiä enempää.
Dear friends, what should I say, what should I write? I feel I have nothing to add to what has been said about Hagia Sofia. Nothing surpasses her in size, in beauty, in sacredness. It is better to just let a few captions help you enjoy the pictures.
Kyllä, jännitti astua sisään Isoon Kirkkoon. Ihon alla kihelmöi sukupolvien kaipaus. Olinko tulossa pyhiinvaeltajana, ikonimaalarina, valokuvaajana vai turistina?
Onneksi sisällä oli käynnissä mittava korjaustyö, poravasara karjui ja turistit höpöttivät kaikilla baabelin kielillä... siinä kyllä karisi liika hartaus.
I did feel a bit nervous when I stepped in to Hagia Sofia. Was I there as a pilgrim, a iconographer, photographer or tourist?
Fortunately there was a huge restoration going on, a electric drill was roaring and the tourists were babbling in all the languages of Babylon... this shook of any excess piety.
Tapasin ajatella, että mosaiikki on mosaiikki, eikä sitä tulisi kopioida maalaamalla. Vietettyäni aikaa Hagia Sofiassa ja Chorassa, joudun tarkisamaan mielipidettäni. Osa mosaikkien kivistä, esimerkiksi malakiitti, hematiitti ja lapis lazuli ovat samoja mineraaleja, joita löytyy hienonnettuna lähes jokaisen ikonimaalarin pigmenttivarastosta. Mosaiikissa värien sekoittaminen tapahtuu katsojan silmässä. Vanhoilta mestareilta on tässäkin paljon opittavissa.
I used to think that a mosaic is a mosaic, and copying it by painting would be silly. Spending some time studying the Hagia Sovia and Chora walls made me rethink - Some of the materials used, for example malachite, hematite and lapis lazuli are the very same minerals you can find in almost every iconographer´s paintbox. In a mosaic the final colors are mixed in the eye of the spectator. A painter has a lot to learn from these masters.
Kuvasin kaikki Deesiksen tekstit. Täydellisen kaunista typogafiaa.
I photographed all the texts of the Deesis. Perfectly beautyfull typography.
Ristejä, ristejä kaikkialla, osa peitettyjä, irroitettuja, rikottuja, mutta silti siellä!
Crosses, crosses everywhere, covered, severed, broken, but still there!
Ehkä se oli tällaista, liturgia silloin aikanaan? Hovinaisten supatus, kansan kuhina ja pyhien houkkien hölötys sekoittui kuoron ja papiston ääniin. Kuva otettu paikalta, josta keisarinna seurasi liturgiaa.
Maybe it was like this, the liturgy in the old days? The whispers of the noble ladies of court, the sound of the bustling crows and the blabber of the holy fools mixing
with the voices of the choir and the priests. The picture is taken from the place where the empress used to follow the liturgy.
Kissa nimeltä Sofia. Kun turistilauma oli kuvannut häntä tarpeeksi,
hän tuli armollisesti puskemaan minua. Olen etuoikeutettu.
A cat called Sofia. When the flock of tourists were done photographing her,
she walked up to me to say hello. I am most privileged.
More information on Hagia Sofia here and from the Hagia Sofia museum website, which unfortunately is written in bad English and has broken links. Here you find a wiki-article on the general history of mosaic art.
Minulla on syyskuusta lähtien ollut oma ryhmä nuoria opetettavana, uskomaton poppoo, josta suurin osa on kasvanut Hermannin kirkon seinämaalausten äärellä. Aluksi jännitin osaisinko opettaa ikonimaalausta, mutta melko pian oikea ote löytyi. (Kuule, tuolle nenälle pitää nyt tehdä jotakin, se ei näytä enää bysanttilaiselta...) Olen aiemmin opettanut monia taideaineita eri ikäisille ja tasoisille ryhmille. Työkuvaan on kuulunut mm. valokuvausta, sarjakuvaa, värioppia ja graafista suunnittelua. Ikonimaalauksen didaktiikka muotoutuu hiljalleen.
Ryhmään ilmoittautui viisi 13-24v tyttöä. Aloitimme piirtämällä ja korjaamalla, korjaamalla ja piirtämällä. Valitsin yhteiseksi aiheeksi Kristus käsittätehdyn, koska se on minulle hyvin tuttu ja rakas. Yleensähän ikonimaalari saa aloittaa Jumalanäidin ikonilla, mutta koska se on osa Deesis-ryhmää ja vaatii rinnalleen sekä Kristuksen että Johanneksen, en halunnut sitouttaa ketään niin mittavaan kokeiluun. Nyt kun olemme maalanneet jo yli puoli vuotta, tiedän että näillä neideillä riittää pitkäjännitteisyyttä vaikka pieneen ikonostaasiin.
Kevättalvella joukkoon liittyi vielä kaksi poikaa - se on varmaankin prosentuaalisesti enemmän kuin missään muussa suomalaisessa ikoniryhmässä! Kirkon lastenhuone on käymässä pieneksi - onneksi aina on joku poissa koeviikon tai muun takia. Huoneen yksi seinä on lasia, ja ulkopuolella koheltaa pienten kerho. Toiveissa kajastelee rullaverhot, jotka rauhoittaisivat työtilan. Kirkkosalissa harjoittelee aikuisten kuoro, joten taustamusiikista ei tarvitse huolehtia. Tosin kuoro harjoittelee aina tulevan kauden ohjelmaa, joten paaston aikana saakin kuunnella pääsiäismusiikkia.
Lasten kerhohuoneesta on siirretty pienet pöydät ulos ja isot sitään.
Each time we paint, we have to move out
the small chairs and tables from the childrens clubroom.
Olemme pitäneet myös pienoisretriitin seurakunnan leirikeskuksessa Lällyssä. Samaan aikaan oli käynnissä aikuisten kripari, mikä oli hyvä, sillä tällä kertaa mukaan pääsi vain kaksi maalaria. Maalasimme kaiken päivää, ja sain tabletin viritettyä soittamaan Spotifystä bysanttilaista musiikkia. Ulkona loisti kevätaurinko. Ruokaakin sai välillä ja pääsi saunaan ja kirkkoon - mitäpä muuta ikonimaalari tarivtsee? Minkäänlaista hiljaisuussääntöä emme noudattaneet, mutta hiljaisuus laskeutui Joran avaraan saliin ihan itsestään. Ensi kerralla meitä on varmasti enemmän.
Varasin jo syksyllä meille vitriinin Tapiolan kirjastosta, ajattelin että jos ei oppilailla ole mitään näytettävää, voin aina laittaa esille omia ikoneja - vaan olihan meillä: kaksi viikkoa ennen pääsiäistä pystytin elämäni helpoimman näyttelyn. Osa töistä oli niin selvästi kesken, että katsoja pääsi ikäänkuin kurkistamaan sisään valmistusprosessiin.
Jäljellä on enää muutama opetuskerta, toivottavasti mahdollisimman moni ikoni valmistuu, ja saa kuivua rauhassa kesän yli. Syyskuussa aloitetaan Jumalanäidin ikonilla!
Since September I have been teaching iconography to a group of kids from my church. A incredible bunch, most of them have grown up surrounded by the wall paintings at St. Hermans. At first I felt a bit nervous about teaching iconography, but soon enough I found the right touch. ("We have to do something to that nose, it does not look Byzantine anymore...") I have taught arts to children, teenagers and adults, both amateurs and professionals. On the curriculum has been for example photography, comics, color theory and graphic design. I am finding my kind of didactics for icons.
I started with a group consisting of five girls, aged 13-24. At first we drew and corrected, corrected and drew for quite a while. I chose to have them doing a Mandylion, it is very dear and so familiar to me. Usually, a new iconographer starts with a Teotokos (Mary, mother of god), but as it is part of the Deesis, and needs both Christ and St. John, I wanted to start with something less elaborate. Now when we have painted together all year, I know this group could, given enough time, produce a small iconostasis.
During spring two boys joined the group, the tiny club room at church is growing small. Fortunately there is always someone absent with flu of cramming for an exam. Outside the class, there is the small children's club romping around, on the other hand - behind the wall, inside church, the choir is rehearsing. At least we don´t need to play records to get in the right mood.
During Great lent we had a miniature retreat at the congregation summer camp in Läyliäinen. There was a group of catecumens at the same time, having their classes in another building. We spent all weekend painting, some meals, some prayer, some service, what else does a iconographer need? We had no rule of silence, but one of the girls managed to make my tablet play Byzantine music from Spotify, and divine silence filled the big drawing room at Johanneksenranta old manor. The girls said they had never before spent a whole day concentrating on one thing. No wonder they seemed to have great flow!
In the autumn I had reserved a show cabinet at Tapiola public library. I thought that if the students don´t have anything to show, I could put my own work on display. But they had: Two weeks before Easter we put up our exhibition. Some of the icons were far from ready, which enabled the audience to understand the process much better.
We have one more meeting before summer vacations. We will have at least 3-4 ready icons drying over summer. In September, we start with Teotokos!
