Jäähyväiset Megrille - Farewell to Megri

Arkkienkelit Mikael ja Gabriel valmistuivat juuri joulun alla. Viimeinen työvaihe oli nimien tekstaus. Eikä se ollut mikään pikku juttu, se...

Alkuperäisen ikonin teksti, saat kuvasta suuremman klikkaamalla.
The text from the original icon, click for a bigger wiew.

Alkuperäisen ikonin teksti oli pahasti vaurioitunut, ja sikäli kuin sain selvää siinä näytti olevan
kirjoitusvirhe. Halusin tekstin olevan mahdollisimman lähellä alkuperäistä ja niin "vanhauskoista tyyliä" kuin suinkin mahdollista. Ystäväni Nikita Simmons (Syrnikov), vanhauskoinen etnomusikologi Oregonista korjasi valokuvan tekstiä, siitä kiitokset hänelle.

Nikitan korjaama teksti, suurenna klikkaamalla.
The text fixed by Nikita, click for a bigger wiew.

Käytin tekstaukseen kaksi työpäivää. Ensin tekstasin kirjaimia paperille, tunnustelin välistyksiä, korkeuksia ja kätivintä tapaa muotoilla heittomerkkejä ja aksentteja. Vaikeimmaksi osoittautui arhangl -sanassa -ang- kirjainten päällä oleva koristellinen kiemura. Lopulta keksin kääntää paperin ylösalaisin, silloin minä, onneton vasuri, onnistuin vetämään siveltimellä suht samanmuotoisen kuvion. Sitten piti vain uskaltaa maalata sama ikoniin. Kun on vuoden verran pakertanut työn kanssa, on aina hieman perhosia vatsassa kun pitäisi tekstata. Päätin että jatkossa, kun aloitan uuden ikonin, tekstaan siveltimellä siihen tarvittavaa tekstiä aina silloin tällöin työn edetessä.

Ensin maalasin kirjaimet kultaokralla. Vasenkätisenä, minun on helpointa aloittaa oikeasta laidasta ja "kirjoittaa takaperin" kirjain kerrallaan. Näin en pyyhi kädensyrjällä tuoreita kirjaimia ja sanan saa helposti loppumaan juuri kuvan laitaan. Toisena työvaiheena maalasin kirjaimet uudelleen simpukkakullalla. Sen käytöstä tuli seuraava havainto: sipaisemalla useita kertoja samaa kohtaa ei saa tasaista pintaa. Helpoin keino luoda leveitä tasasävyisiä viivoja on tehdä lammikoita - täyttää väripinta piripintaan värillä ja antaa kuivua rauhassa.

Taustapuoli ja kiilat käsittelin antiikkivahalla.
The backside and the wedges I polished with paste wax.

Jokin Megrin luostarissa kiehtoo minua ja vetää puoleensa, ehkä se on ajatus siitä, että sukulaiseni Salmista kenties ovat käyneet siellä. En ole käynyt Venäjän Karjalassa "kivijalkoja halaamassa" mutta luostarin raunioilla haluaisin käydä ja ehkä tuoda sieltä jotakin, kiven tai kasvin siemenen.

On ollut ihmeellinen projekti maalata Megrin anheleita. Kun sain viimeisenkin kirjaimen kullattua, asetin valmiit ikonit ikkunalaudalle ja katselin niitä. Ulkona oli joulukuinen ja luminen hämärä. Muistelin esikuva-ikonin matkaa pois luostarista. Näin tykkylunta kuusissa ja varhain hämärtyvän illan ja kuulin purilaita vetävän ilomantilasisen liinaharjan pärskähdykset. Yhtäkkiä muistin ne ikonit, jotka katosivat hankeen tuolla matkalla, ja nousi kyyneleet silmiin. Voi meitä ihmisiä, arkkienkelit Mikael ja Gabriel, rukoilkaa meidän puolestamme!

The Archangels Michael and Gabriel got ready just before christmas. The last task was doing the texts - and this was a really tricky thing.

The text in the original icon was partly damaged, and as far as I could deduce had some spelling mistakes. I wanted the icons to be as close to the original and as "old believer -style"as possible Fortunately we have a old believer friend in Oregon, Nikita Simmons (Syrnikov), who could photoshop the corrections I needed. I am so gratefull for this help!

I used two days for the lettering. First I just fiddled around with the long haired lettering brush on paper, experimented with spacing, size and the ringht way to draw the accents and other dots. The amost difficult part was the word "arhangl", wich has a decoration above the "ang" -letters. I am left-handed, and after a lot of wasted paper, the solution for getting it nice was turning the paper upside down. When you have been working on a icon for a year or so, you don´t want to make a mess of the lettering. I most solemnly promse to practise the lettering for my next icons several times during the process...

First I painted the letters with golden ochre. As a left-hander it is easier for me to start with the last letter and write backwards. Working this way I dont wipe the fresh text with my hand and it is heeaisier to space the letters. I left the icons to dry for a week. The second layer of paint was shell gold. I noticed that it was impossible to get a eaven layer of it if I made several brubeshstrokes - applying the gold in puddles gave a better result.

It has been a strange to paint the Megri angel. Something in the Megri monastery is fascinating me, maybe it is the tought that my ancestors might have made pilgrimages there. When I had finished gilding the last letter, I placed both icons on the windowsill. Outside there was a blue and snowy december afternoon-dusk. I remermbered the original icons journey away from the monastery through the Ilomantsi backwoods. I could almost see the spruces heavyly covered with snow, the sleigh and the typical finnish horse with flaxen mane. Suddenly I remembered the icons that were lost in the snow on that road, and my eyes filled with tears. Archangels Michael and Gabriel pray for us!

Maan korvessa kulkevi - On a footpath in the wilderness

Vuonna 1922 Suomen rajavartiosto Ilomantsissa sai käyttöönsä vanhan hirsisen karjalaistalon, entisen vanhauskoisten erämaaluostarin Megristä. Luostarin toiminta oli lakannut 1919, kun viimeinen nunna, sisar Varvara siirtyi tuonilmaisiin. Talon viimeinen asukas, luostariväen jälkeläinen, Mikael Bogdanov, myi luostarin rakennukset valtiolle ja muutti pois.

Megriin ei ollut tietä, hyvä kun polkuakaan. Päästäkseen sinne oli kuljettava pitkospuita, yli soiden ja kapulasiltojen. Sen kuuluikin olla syrjässä, sillä luostarin perustamisen aikoihin vanhauskoisia vielä vainottiin, tai vähintäänkin painostettiin. Onofrei- niminen mies perusti luostarin kruunun maalle 1800-luvun alkuvuosina, aivan Venäjän rajalle, Megrijärven Suomen puoleiselle rannalle. Alkujaan Megri oli munkkiluostari, mutta myöhemmin siellä kilvoitteli myös naisia. Luostarissa asuttiin perhekunnittain, mutta siellä syntyneet lapset saivat kaikki sukunimekseen Bogdanov - Jumalan antama. Luostari eli kaskiviljelyllä ja karjanhoidolla. Moskovasta ja Pietarista tuli vanhauskoisten kauppiaiden lahjoituksia, ja parhaimpina aikoinaan luostarilla oli varaa palkata ulkopuolista työväkeä. Etenkin heinätyöt ja viljankorjuu työllistivät luostarin lähellä asuvia. 1857 luostrarilla oli kaksikerroksinen päärakennus ja yksi talousrakennus, ehkä karjasuoja. Ilomantsin nimismiehen tarkastuksesta on säilynyt tietoja, joiden mukaan luostarissa vallitsi hyvä järestys.

Pahkalammelle ja Liusvaaran perustettiin myös luostarit. Pyhiinvaeltajia kävi runsaasti pitkin vuotta ja etenkin Pääsiäistä edeltävän Suuren paaston aikaan. Suistamolta, Aunuksesta, Korpiselästä, Ilomantsista ja jopa Sortavalasta saakka tuli kansaa jumalanpalveluksiin. 1860-luvulla lahjoitukset Venäjältä ehtyivät ja luostareiden kukoistus hiipui. Oli tultava toimeen oman väen työpanoksella, kalastuksella, pienimuotoisella karjanhoidolla ja maanviljelyksellä.

Kun rajavartioston väki talvella 1922 otti Megrin rakennukset haltuunsa, sieltä löydettin 60 ikonia jotka vietiin purilailla Joensuuhun, 1917 perustettuun Pohjois-Karjalan museoon. Saattaa olla että jo matkalla metsän halki ikoneita katosi. Museolla oli ahtaat tilat ja esineistöä siirrettiin muualle varastoitavaksi. Varaston paikkaa siirrettiin useampia kertoja, ja lopulta ikonit olivat kateissa. Kun ikonit löytyivät uudestaan 1960-luvulla erään navetan ylisiltä, niitä oli jäljellä 16. Ikonit toimitettiin Helsinkiin, Kansallismuseon konservaattorin, Veikko Kiljusen kunnostettaviksi. Pyhän Arkkienkeli Gabrielin ikoni, jota olen kopioinut, on yksi näistä säilyneistä.

In 1922 the finnish border guard in Ilomantsi got a new outpost, an old karelian log house, a former old believer monastery in Megri wilderness. The monastery came to it´s end in 1919 when the last nun, sister Varvara passed away. The last inhabitant, a relative of the nun, Mikael Bogdanov, sold the buildings to the state and moved away.

There was no road to Megri, hardly a footpath. To get there one had to walk along duckboards, over bogs and trough deep forests. Megri monastery was supposed to be far from everything, as when the monastery was founded old belivers were still persecuted.

A man called Onofrei founded the monastery on the crowns land in the early years of the 1800. It was situated on the west shore of lake Megri, very close to the Russian border. At first there were only monks at Megri, but later also women joined the community. The livelihood of the monastery was based on slash and burn cultivation and animal husbandry. Donations from old beliwers in Moscow and St Petersburg made the economy stable enough. During the busiest times of harvest the community was able to hire hands to help. In 1857 the monastery consisted of an two storey main building and a shed. The inspection report of the rural police chief tells us the monastery was a tidy and orderly farm.

Two more monasteries were built in the wilderness of Pahkalampi and Liusvaara. Pilgrims came all  year round, especially during the Great Lent before Easter. Folks came to attend the services from Suistamo, Olonets, Korpiselkä, Ilomantsi, and all the way from Sortavala. In the 1860s the donations from Russia dwindled and the monasteries prosperity waned.  The community had to subsist on the work of the members and what little the farming and fishing could bring.


When the border guard in the winter 1922 took over the Megri buildings, 60 icons were found. The icons were transported to Joensuu by horse and sledge and donated to the North Carelia museum, founded in 1917. Some of the icons might have been lost on the journey through the forests. The museum building was very small and a lot of the collections were moved elsewhere to be stored. The inventory was moved around several times, and finally, the icons had disappeared. By the time the icons were rediscovered in 1960s in a barn attic there were only 16 left. The icons were sent to the National Museum in Helsinki to be conserved. The icon of the holy Archangel Gabriel, wich I have been copying, is one of the remainig.

Kultakutri ja seitsemän pigmenttiä - Goldilocks and the seven pigments

Terveiset Eurajoelta! Karkasin heinäkuun kunniaksi kotoa ikonimaalauskurssille - tämähän alkaa olla jo perinne. Tällä kertaa Antti piti kurssia Eurajoen kristillisellä opistolla. Viiden päivän kurssin aikana arkkienkelini ehtivät jo lähes valmiiksi.

Olin jo mielessäni aprikoinut, mitä taustavärin oikeaan sekoitukseen saattaisi tarvita. Antti oli tuonut mukanaan Schminken cobolt türkis -nimistä pigmenttiä. Sen lisäksi hän oli ruotsalaiselta oppilaaltaan saanut purkin keväisen vihreää, jonka nimeä hän ei tiennyt. Ruotsalainen oppilas oli puolestaan saanut pigmentin kreikkalaiselta nunnalta, jonka kurssilla oli ollut... On siis melko mahdotonta määritellä ihanaisen vihreän alkuperää. Värillä ei ollut virallista nimeä, joten ristin sen luostariwasabiksi, sillä se muistutti tarkalleen japanilaista piparjuuritahnaa. Lisäksi taustavärin sekoitukseen tuli valkoista ja okraa.

 Koboltin turkoosia, valkoista, hieman okraa ja "luostarin wasabia".
Cobalt turqoise, yellow ohcre, withe and "monastic wasabi".

 

Taustavärin määrittäminen kohotti kummasti tunnelmaa, ikoni lähestyi alkukuvaansa isolla harppauksella. Kasvoihin tein hieman lisää valoa, vaatteiden valoalueita piti täsmentää, ja viitan rintarossi sai jalokiven ja helmiä ympärilleen.

Vetopiirrin - Ruling pen

Sitten tuli sädekehän vuoro. Olen edellisissä ikoneissa voinut antaa Antin hoitaa sädekehän piirtämisen. Sädekehä tehdään harpilla ja vetopiirtimellä, keljulla kapineella, joka plurauttaa väriä silloin kun sille päälle sattuu. Olin jo arvuutellut, että nyt joudun tekemään sen ihan itse - eihän sitä voi loputtomiin piileskellä opettajan selän takana tässäkän asiassa.

Vaikeinta on sijoittaa harpin piikki juuri oikeaan kohtaan, niin että piirrin kulkee täsmälleen sädekehän ääriviivaa pitkin. Esipiirrokseen sijoitetaan pieni x kohtaan, johon harppi tulee sijoittaa, mutta ei se enää 10-15 värikerroksen jälkeen juuri auta. Oma pikku niksini on tökätä harpin piikki pieneen silikoniseen kaapinsulkijanappulaan, jotta harppi ei vahingoittaisi jo maalattuja kasvoja. Kyseessä on pieni linssinmuotoinen muovipallukka, joka laitetaan keittiökaappien ovien sisäpuolelle estämään ovien paukkumisen. Toiset maalarit käyttävät pyyhekumin palaa. Minusta kaappitäppä on parempi, koska se on läpinäkyvä. Omani ostin Ikeasta, mutta eiköhän mistä tahansa rautakaupasta löydy vastaavia. Siitä pitää ensin pestä pois tarrapinta takaa.

Miihkalin sädekehä onnistui ihan mukavasti. Ei pahoja plörähdyksiä ja viivakin seurasi tarkasti sädekehää. Mutta sitten oli Gabrielin vuoro. Huokaus. "Taisit ylpistyä, kun ensimmäinen meni niin hyvin." tuumi Antti. Retusoimalla vimmatusti risukasastakin tuli lopulta ihan kelpo sädekehä...

 

Olisin minäkin huolestuneen näköinen, jos sädekehäni olisi tuollainen risukasa...

I too would look this worried, if my halo was such a mess...

Hiuksiin tein ensin huipuvaloja ja tummensin syvimpiä varjoja, sitten jokaisen kiehkuran päälle vielä tumma lasuuri. Megrin Gabrielilla on uskomattoman tarkasti kullalla piirretyt kiharat. Tiesin etten yltäisi lähellekään samaan lopputulokseen, mutta yrittää piti. Ajattelin että tärkeintä on, että saan sen verran hienoa viivaa, ettei tukka näytä ihan marimekkokankaalta.

Jos vetopiirrin oli hankala käsitellä, Ortikosta tilattu simpukkakulta oli miellyttävä uusi tuttavuus. Kyseessä on pienen pieni nappi aitoa kultaa, joka käyttäytyy kuten vesiväri. Kulta tarttuu nätisti siveltimeen ja siitä ikonin pintaan. Voi tätä onnistumisen iloa! Miksi tuhertaa kotikaljauutteiden ja leipäpalojen kanssa kun kaunista kultaviivaa saa näinkin?

Kun kurssi päättyi Megrin Gavrila ja veljensä Miihkali olivat jo melko valmiit. Puuttumaan jäi enää reunaviivat ja tekstit - joissa sitten onkin tekemistä. Syksyllä on luvassa Theofanes Kreetalaisen Kaikkivaltias, sillä kaikki Mellunmäen kurssilaiset tekevät tänä vuonna saman työn. Luvassa on myös uusi tekniikka - ikoniin tehdään bolus-kultaus. Postauksia tästä on siis luvassa joskus syyskuun puolenvälin jälkeen!

 

Jippii! Yippee!

Greetings from Eurajoki! It seems already like some kind of tradition that I run avay from home for a icon painting course every July. This time Antti was teaching in Eurajoki, south west Finland. During a five day course my angels of Megrijärvi got close to ready.

I had been trying to figure out wich pigments I would need for the background. Antti had brought with him a jar of Schminke cobolt türkis. He had earlier this summer been teaching somewhere in Sweden, where a student had given him a small amout of a fresh spring green pigment. The swedish student had acquired the pigment from a Greek nun - so it is more than impossible to find out what the lovely green actually was. I decided to call it monastic wasabi - thats exactly what the color was like.

Determinating the color of the background did a lot for the overall feeling. The icons seemed to take a big jump closer to their paragon. For the faces I added a little more light, the light on the clothes needed to be altered, and the brooches fastening the cloaks got some jewels and pearls. Then it was time for the halos. In my earlier icons Antti has made the halos beacause it is a very tricky thing to do. The halo is drawn with a ruling pen attached pair of compasses. A ruling pen is a relic of technical drawing engineers and architects used before there was rotring pens. From time to time it will make splatters of paint when you least expect it. I had sort of expected I would have to do the halos myself this time - I can´t just hide behind Anttis back anymore.

 

The most difficult thing is to place the point of the pair of compasses exactly in the middle, so that the pen will go exactly along the outline of the halo. In the original drawing I always mark a little x where the point should go, but after 10 - 15 layers of paint, it is not visible anymore. You also need to protect the face of the icon from being damaged by the point. My own little gimmick is to use a little lens-shaped piece of silicone on the point - it is intended to be glued on kichen cupboards to prevent the doors from banging. Others prefer a little piece of eraser. I like the piece of silicone, beacause it is transparent. I bought a little bag of them from Ikea. You have to wash off the glue from them first.

Michaels halo came out just fine. No paint blotches and the line was right where I wanted it. But then... deep sigh. Gabriels halo sure needed a lot of retouching.

I had also feared painting the hair would be an ordeal, but it proved I was wrong. The curls needed some high lights of yellow ochre, more shadows and a dark glaze on top of every curl. The Gabriel of Megri monastery has amazing thin golden lines on every curl. I was sure I would not be able to copy the thing exactly.

Simpukkakulta - Shell gold

If the ruling pen was difficult to use, the shell gold proved to be quite the opposite. I bought mine from Ortiko. It is a small button of pure gold and it works just like watercolor. It is easy to fill your brush with it and just as easy to apply it on the icon. Quite a relief after the ruling pen! Why smudge with home brewed beer extracts, bread and chalk like I did with Evgenia? This was much easier...

When the 5-day course ended, there was only the texts and the frame lines left to be done. In the autum the entire icon group in Mellunmäki will start working on the theme - The Pantokrator of Theophanes the Cretan. With bolus-gold - new technique ahead! You will find new postings here after mid-september...

Enkelien kasvot - The faces of the angels

Arkkienkelini ovat hissukseen edenneet. Vaatteet ovat jonkinmoisessa vaiheessa, kertaalleen tehty, mutta saattavat tarvita vielä työstämistä. Maanantaina oli taas yhtäkkiä aika aloittaa kasvojen vaalennos. Miten ihmeessä tämä aina tulee yllätyksenä? Olin jotenkin siinä luulossa, että seuraavaksi alkaa piperrysten piperrys eli hiusten käherrys, joka vaatii, noh, sanoisinko: enkelimäistä kärsivällisyyttä. Onneksi sitä ehtii kampaajan hommiin myöhemminkin.

Ensimmäinen valoväri eli appelsiini. 

Oikeanpuoleisessa ikonissa näkyvissä puoleksi kuivahtanut okra lasuuri.

First light or orange color. 

In the icon on the right you can also see a half dried ochre glaze.

Jotenkin olisin halunnut maalata tuota appelsiiniväriä hieman enemmän, ettei näistä tulisi niin yltiöslaavilaisia kuin Oronmyllyllä maalattu Kristus, vaan olisivat enemmän kreetalaisen oloisia. Ihan rahtusen dramaattisempaa, olisin toivonut. Ehkä ne viimeiset huippuvalot tekevät sen?

Seuraavana vuorossa viimeiset huippuvalot ja meikkaus
eli silmien ja suun yksityiskohdat.

Next thing to do will be the last highlights and the "makeup"
- the details of the eyes and mouth.

My archangels are advancing. The clothes are kind of ready, but might need to be worked on a bit more. Last monday it was suddenly time to start working on the faces again. How on earth can this always come as a suprise? I tought the next thing to do would be to start curling the hair - something i fear will be a painstaking task, demanding a, let´s say, angel-like attitude. I was more than happy to leave the hairdressing for later.

Vasemman posken valon pitääisi nousta vähän korkeammalle...

The light on the left cheek should go a little higher...

Somehow I feel I should have liked to work a little longer with the first light. I would have liked to have them a bit more Cretan style, unlike the Christ I did at Oronmylly, wich turned out sooo slavonic. I wish for just a little more dramatic light. Maybe the last highlights will do it?

Päivän enkelit - The Angels right now

 

Kadmiumin punainen, sinooperi, caput mortum, ihan vähän poltettua siennaa ja titaanivalkoinen - Gabrielin viitan ja Mikaelin stikarin pohjaväri.

Cadmium red, cinnabar, caput mortum, a little burnt sienna and tinanium withe - the color of Gabriels robe and Michaels stikarion.

 

Huomaa lettinauhojen värit. - Note the color of the ribbons.

Viikonlopuksi olen menossa kasvovaalennoskurssille Oronmyllylle Parikkalaan. Kursilla harjoitellan samaa kärkisivellin-tekniikkaa jota olen tähänkin saakka opetellut. Kurssia varten tarvitsin ikonin jossa on kasvot suoraan edestä, joten siirsin laudalle kesällä piirtämäni Mandylionin eli Käsittätehdyn Kristuksen.

I will spend the weekend at Oromylly at a icon course. I needed a full frontal face to work with so will start a new work for that, a Mandylion I drew last summer.

Anhelit laudasill - Angels on board

Hei, olen taas matkalla! Olin siinä luulossa, että seuraava oppitunti menee hissuksiin piirrellessä ja että pitää hiljalleen tilata uudet laudat. Olin vallan unohtanut, että Gabrielin piirros tuli jo edellisellä viikolla kutakuinkin Antin hyväksymään kuntoon, ja kaapissa odotti kaksi sopivaa lautaa. 

Tänään tarvitsikin vain kääntää piirros peilikuvaksi ja korjata molempiin piirroksiin ne virheet, jotka ilmenivät peilikuvaa tarkastellessa. Kertakaikkiaan hämmentävä ilmiö: kun piirros toistetaan peilikuvana, sommittelun heikkoudet käyvät ihmeen selviksi. Olin kyllä kuullut puhuttavan siitä jo kauan sitten, mutta en olut kokeillut temppua käytännössä. Olisi varmaan pitänyt! Illan aikana ehdin vielä siirtää molemmat arkkienkelit laudalle ja vahvistaa piirrokset.

Wow! I´m on the road again! I thought next painting lesson would consist of quiet drawing and some more drawing, and that I should think about ordering new boards. I had forgotten that I had made an ok drawing of Gabriel last week, and that I had two boards of the right size waiting. 

All I had to do was make a mirror image of the drawing, and in both drawings correct the small flaws wich became discernible in the mirrored one. This is a most peculiar phenomenon: watch your drawing through a mirror and all the weak points in the composition will become evident. I had heard about this method ages ago, but never tried it. I should have tried it earlier!

Megrin Gavrila - Gabriel of Megri

Kiinnostuin Megrin ikoneista luettuani Ikonimaalari-lehdestä niitä käsittelevän artikkelin. Koko ajatus erämaaluostarista oli kiehtova. Lisäksi artikkelin kuvat luostarin rakennuksista herättivät minussa hiljaiseloa viettäneen "seurasaarelaisen". En saanut mielestäni heleänväristä ikonia ja enkelin lempeänviisasta ilmettä. Neitsytmarttyyrien jälkeen pari enkeliä sopi Antin mielestä mainiosti opintosuunnitelmaan, joten nyt on Gabrielin vuoro - ja Mikaelin myös.

Harvoinpa suomalainen ikonimaalari pääsee tutustumaan maalattavan ikonin esikuvaan. Yleensä joutuu käyttämään painokuvaa mallinaan - ellei nyt satu olemaan kurssilla Uudessa Valamossa ja maalaamaan Konevitsan tai Valamon Jumalanäitiä. Siloin voi aina piipahtaa kirkkoon hiljentymään esikuvan ääreen. Megrin luostarin Gavril kuuluu Pohjois-Karjalan museon kokoelmiin, joten tarvittiin vain suotuisa yhteensattuma, jotta pääsin sitä katsomaan. Tammikuun loppupuolella olin muutaman päivän Uudessa Valamossa talkoolaisena, ja paluumatkalla saatoin käydä Joensuussa.

24. tammikuuta minä ja kaksi muuta talkoolaista, Tuuli ja Henry, saavuimme Joensuuhun Carelicumiin ja kokoelmajohtaja Auli Patjas otti meidät ystävällisesti vastaan. Kävimme ensin katsomassa perusnäyttelyssä esillä olevat kolme Megrin luostarista saatua Jumalanäitiä, melko hyväkuntoisia ja kauniita, ne olivat kaikki kolme vihreätaustaisia ja muutenkin metsäisen oloisia. Museo on kaikin puolin suositeltava vierailukohde, perusnäyttely on hyvin rakennettu rautaisannos karjalatietoutta. Saimme oikein riistäytyä sen parista, siellä olisi voinut viettää koko päivän. Jos vierailet Joensuussa, älä jätä tätä väliin!

Siirryimme autolla museon varastolle kaupungin ulkopuolelle. Konservaattori oli ottanut Gabrielin ikonin esille meitä varten, pöydällä odotti happovapaa arkistolaatikko. Minua hymyilytti, sillä tämä oli kuin tuttu rituaali. Olen ollut tekemisissä juuri tuollaisten laatikoiden kanssa sekä työn puolesta Seurasaaressa ja erilaisissa kuva-arkistoissa, että kansallispukuja harrastaessani. Auli puki ylleen puuvillasormikkaat - sekin kuuluu asiaan - ja avasi varovasti laatikon ja käänsi silkkipaperin syrjään.

 

Voi hyvät ystävät, mikä katse! Meripihkan väriset silmät katsovat meitä lempeästi 200 vuoden takaa. Ylienkelillä on yllään vihreä stikari ja kauniin rintaneulan koossa pitämä vaaleanpunainen viitta. Hän oli tyystin toista maata kuin havunvihreisiin sonnustautuneet Bogoroditsat.

 

Gabriel, Gabriel, keitä he olivat, he, jotka sinun edessäsi hiljentyivät? Mitä he toivoivat, mitä he pelkäsivät? Mitä he rukoilivat? Isä meidän, Herra armahda, osan heidän rukouksistaan tunnenkin. He sytyttivät tuohuksen, kuten minäkin. He hankkivat sinun ikonisi luostariinsa, asiantuntijat arvelevat että tulet Syvärin luostarin maalamosta? Oliko heillä myös pari sinulle - peilikuvana maalattu Mikael, vaaleanpunaisessa stikarissa ja vihreässä viitassa?

Astuin lähemmäksi, ja huomasin kuinka ikoni tuoksuu. Auli tuumi sen olevan vain vanhan esineen tuoksu, mutta kyllä minä sen tunnistan... tämä ei ollut sitä, vaan hunajainen, yrttinen, pyhä tuoksu. Tuulikin tunsi tuoksun, en kuvitellut. Vasta kun tutkin ikonia erittäin läheltä (kyllä, olen hyvin likinäköinen) haistoin sen tutun, vanhan esineen Seurasaarimaisen tuoksun.

 

Sivuvalo paljastaa maalipinnan vauriot.

Sidelight reveals the damages of the paint.

 

Kiilat ovat kandonneet maailman myrskyissä. 

The vedges are lost.

Saimme nähtäväksemme "esineen tiedot", kuten museoväki asian ilmaisee. Nipun papereita, joihin oli kirjattu kaikki mitä esineestä tiedetään. Selasimme niitä, kun yhtäkkiä Tuuli huudahti: "Katso!" ja osoitti paperin kohtaa "saantiaika". Siinä lukee päivämäärä: 24.1.1924. Ikoni oli tuotu museoon samana päivänä, tasan 88 vuotta sitten. Museoväki hymähti yhteensattumalle, mutta me kolme ortodoksia tiesimme, että Ylienkeli Gabriel tervehti meiltä.

Etsin parhaillani tietoja elämästä Megrissä. Toivottavasti voin palata tähän aiheeseen myöhemmin.

------

I got interested in the icons from Megri monastery when I read an article in the finnish iconography magazine Ikonimaalari. The idea of a monastery in the wilderness was fascinating. The pictures of the buildings woke up my "inner ethnographer".  I could not get the image of the brightly coloured angel with his wise and gentle smile out of my mind. I am so happy I can start painting him now!

It is not very common for a finnish iconographer to be able to see the real icon to work from - unless you happen to take a course at New Valamo lay academy and happen to paint the Mother of God of Konevits or Mother of God of Valaam. In that case you can always drop in to the church and medtiate in front of the actual icon. Othervise you have to find prints, photos, books and webpages to give the information you need. The Archangel Gabriel of Megri monastery belongs to the Pohjois-Karjala museum (North Carelia museum). A lucky coincidence was all I needed to be able to go and see it. In the end of january I spent a few days as a volunteer at New Valamo monastery, and on my way back home I could drive to Joensuu.

On the 24th of january, 2012, I and two other volunteers, Tuuli and Henry arrived at Carelicum, a museum and culture centre in Joensuu. Head of collections of the museum, Auli Patjas kindly recieved us and took us first to have a look at the three Mother of Gods from Megri, wich are exhibited at the museum. They are nice-looking icons with forest green backgrounds, typical for the region and period. The main exhibit at the museum is very impresive and gives a good idea of Karelian history and culture. Don´t miss it if you happen to be in Joensuu!

Together we took the car to the collection storage, wich is situated outside town. The conservator had picked out the icon for us, a big archival box made of acid-free cardbord was waiting. This made me smile, it was like a familar ritual. I have worked in museums and photoarchives, and visited many collection storages when I was making a reconstruction of a Carelian dress. I have seen this kind of boxes before. Auli put on a pair of cotton gloves - it is also part of the scene - and carefully opened the box and moved aside the thin wrapping paper.

We where met by a pair of amber eyes, with a look dating back 200 years. The Archangel was wearing a pale green sticharion and a rose colored cloak fastened with a brooch. The background was pale turquoise. He was something completely different from the three slightly rural Mother of Gods.

Gabriel, Gabriel, who were they, who prayed in front of you? What were their hopes and fears? What did they ask in their prayers? Our Father... Lord have mercy... some of it I do know. They lit a thin wax candle, just like I do. They had bought your icon, maybe from the monastery of Svir, as the experts think? Did they have a Archangel Michael too, like a twin brother, in rose sticharion and green cloak?

When I stepped closer I noticed a good fragnance coming from the icon. I have heard of icons with a holy scent, but I have never imagined I would ever get to smell it! Auli tought it was just the smell of an old object, but as a ex- museum guide I do recognise that. This was something else, like honey and herbes, holy. Only when I examined the icon closely, (oh yes, I am very nearsighted) I felt the very familiar "museum smell".

Auli gave us copies of all the papers concernig the icon. As we were leafing through them Tuuli suddenly exclaimed: look! The icon had arrived to the museum on the 24th of January 1924 - exactly 88 years ago.  The museum staff smiled at the coincidence, but we three orthodox christians felt Archangel Gabriel said "hello".