Maan korvessa kulkevi - On a footpath in the wilderness

Vuonna 1922 Suomen rajavartiosto Ilomantsissa sai käyttöönsä vanhan hirsisen karjalaistalon, entisen vanhauskoisten erämaaluostarin Megristä. Luostarin toiminta oli lakannut 1919, kun viimeinen nunna, sisar Varvara siirtyi tuonilmaisiin. Talon viimeinen asukas, luostariväen jälkeläinen, Mikael Bogdanov, myi luostarin rakennukset valtiolle ja muutti pois.

Megriin ei ollut tietä, hyvä kun polkuakaan. Päästäkseen sinne oli kuljettava pitkospuita, yli soiden ja kapulasiltojen. Sen kuuluikin olla syrjässä, sillä luostarin perustamisen aikoihin vanhauskoisia vielä vainottiin, tai vähintäänkin painostettiin. Onofrei- niminen mies perusti luostarin kruunun maalle 1800-luvun alkuvuosina, aivan Venäjän rajalle, Megrijärven Suomen puoleiselle rannalle. Alkujaan Megri oli munkkiluostari, mutta myöhemmin siellä kilvoitteli myös naisia. Luostarissa asuttiin perhekunnittain, mutta siellä syntyneet lapset saivat kaikki sukunimekseen Bogdanov - Jumalan antama. Luostari eli kaskiviljelyllä ja karjanhoidolla. Moskovasta ja Pietarista tuli vanhauskoisten kauppiaiden lahjoituksia, ja parhaimpina aikoinaan luostarilla oli varaa palkata ulkopuolista työväkeä. Etenkin heinätyöt ja viljankorjuu työllistivät luostarin lähellä asuvia. 1857 luostrarilla oli kaksikerroksinen päärakennus ja yksi talousrakennus, ehkä karjasuoja. Ilomantsin nimismiehen tarkastuksesta on säilynyt tietoja, joiden mukaan luostarissa vallitsi hyvä järestys.

Pahkalammelle ja Liusvaaran perustettiin myös luostarit. Pyhiinvaeltajia kävi runsaasti pitkin vuotta ja etenkin Pääsiäistä edeltävän Suuren paaston aikaan. Suistamolta, Aunuksesta, Korpiselästä, Ilomantsista ja jopa Sortavalasta saakka tuli kansaa jumalanpalveluksiin. 1860-luvulla lahjoitukset Venäjältä ehtyivät ja luostareiden kukoistus hiipui. Oli tultava toimeen oman väen työpanoksella, kalastuksella, pienimuotoisella karjanhoidolla ja maanviljelyksellä.

Kun rajavartioston väki talvella 1922 otti Megrin rakennukset haltuunsa, sieltä löydettin 60 ikonia jotka vietiin purilailla Joensuuhun, 1917 perustettuun Pohjois-Karjalan museoon. Saattaa olla että jo matkalla metsän halki ikoneita katosi. Museolla oli ahtaat tilat ja esineistöä siirrettiin muualle varastoitavaksi. Varaston paikkaa siirrettiin useampia kertoja, ja lopulta ikonit olivat kateissa. Kun ikonit löytyivät uudestaan 1960-luvulla erään navetan ylisiltä, niitä oli jäljellä 16. Ikonit toimitettiin Helsinkiin, Kansallismuseon konservaattorin, Veikko Kiljusen kunnostettaviksi. Pyhän Arkkienkeli Gabrielin ikoni, jota olen kopioinut, on yksi näistä säilyneistä.

In 1922 the finnish border guard in Ilomantsi got a new outpost, an old karelian log house, a former old believer monastery in Megri wilderness. The monastery came to it´s end in 1919 when the last nun, sister Varvara passed away. The last inhabitant, a relative of the nun, Mikael Bogdanov, sold the buildings to the state and moved away.

There was no road to Megri, hardly a footpath. To get there one had to walk along duckboards, over bogs and trough deep forests. Megri monastery was supposed to be far from everything, as when the monastery was founded old belivers were still persecuted.

A man called Onofrei founded the monastery on the crowns land in the early years of the 1800. It was situated on the west shore of lake Megri, very close to the Russian border. At first there were only monks at Megri, but later also women joined the community. The livelihood of the monastery was based on slash and burn cultivation and animal husbandry. Donations from old beliwers in Moscow and St Petersburg made the economy stable enough. During the busiest times of harvest the community was able to hire hands to help. In 1857 the monastery consisted of an two storey main building and a shed. The inspection report of the rural police chief tells us the monastery was a tidy and orderly farm.

Two more monasteries were built in the wilderness of Pahkalampi and Liusvaara. Pilgrims came all  year round, especially during the Great Lent before Easter. Folks came to attend the services from Suistamo, Olonets, Korpiselkä, Ilomantsi, and all the way from Sortavala. In the 1860s the donations from Russia dwindled and the monasteries prosperity waned.  The community had to subsist on the work of the members and what little the farming and fishing could bring.


When the border guard in the winter 1922 took over the Megri buildings, 60 icons were found. The icons were transported to Joensuu by horse and sledge and donated to the North Carelia museum, founded in 1917. Some of the icons might have been lost on the journey through the forests. The museum building was very small and a lot of the collections were moved elsewhere to be stored. The inventory was moved around several times, and finally, the icons had disappeared. By the time the icons were rediscovered in 1960s in a barn attic there were only 16 left. The icons were sent to the National Museum in Helsinki to be conserved. The icon of the holy Archangel Gabriel, wich I have been copying, is one of the remainig.