perjantai 28. helmikuuta 2014

Kuukauden väri: maapunainen - Pigment of the month: red earth

rock painting, woman with a bow

Mitä yhteistä on Astuvansalmen Tellervolla, Fayumin muumiomuotokuvalla ja Leonardon viimeisellä ehtoollisella? Vaikka maalaukset eroittaa vuosituhennet ja kilometrit, niillä on jotakin yhteistä. Niiden "pienin yhteinen nimittäjä" on maapunainen pigmentti, joka on okran lisäksi meidän vanhimpia värejämme.


Englanninpunainen, venetsianpunainen, herculaneuminpunainen eli ercolano, pompeinpunainen, faluninpunainen, intianpunainen, pouzzolinpunainen, nicosianpunainen - useimmat maapunaiset nimetään sen paikkakunnan mukaan, josta niitä kaivetaan. Minunkin värilaatikkoon on kertynyt monta erilaista. Koska maapunaiset ovat pitkälle samantapaisia kuin okrat, päätin tällä kertaa esitellä maapunaiset värini, sen sijaan että toistelisin viime kuun postausta ja netistä löydettyä tietoa.

 Testing, testing...

Tein siistin tulostettavan taulukon, ja siihen sarakkeet värin nimelle, puhtaalle värinäytteelle, sekä valkoiseen ja mustaan sekoitetulle värille. Ajattelin käyttää samaa taulukkoa ainakin umbran ja siennan tutkimiseen, ellen peräti innostu käymään läpi koko värikokoelmaani. Värejä sekoitellessa kävi ilmi yhtä ja toista meilenkiintoista. Ei ollut suurikaan yllätys, että ercolano (Herculaneumin punainen) ja Pompein punainen olivat täysin samanlaisia. Ovathan paikkakunnat samaisen Napolinlahden rannalla. Onneksi en ole ostanut terra Pouzzolia, sillä sekin on samoilla kulmilla!

Tumma englannin punainen on näitä kahta edellistä selvästi kylmempi, sen huomaa parhaiten valkoiseen sekoitetuista näytteistä. Se ei sitten varmaankaan sovellu ikonimaalauksessa makeutusväriksi eli glikasmókseksi, turha kokeillakaan. Ortikon Italianpunainen on hieman lämpimämpi, mutta Kreetalainen honrokokkino (punainen maa) on selvästi kylmä. Falun on lähes yhtä tumma ja kylmä kuin venäläinen hematiitti. Venäläinen caput mortum on paitsi viileä, myös huomattavan karkeaa.

Kuva tässä alla on skannattu suoraan näytetaulukosta, käyttämättä kameraa - mutta sen värit ovat vain viitteellisiä. Sinun tietokoneesi näyttö vaikuttaa siihen millaisena näet näytteiden värit. Paras tapa päästä perille maapunaisista on testata omat pigmentittisi samalla menetelmällä. Taulukon voit ladata tästä, se on word-template tiedosto, johon voit itse lisätä otsikon ja testattujen värien nimet. Taulukko kannattaa tulostaa hieman paksummalle paperille, jos tulostimesi siihen pystyy.

Klikkaa kuvaa isommaksi - Click image for larger wiew.


What does the Artemis of Astuvansalmi, a Fayum mummy portrait and the Last supper by Leonardo da Vinci have in common? Although separated by time and space, they do share something in common. Their lowest common denominator is red earth colors, one of the oldest pigments of mankind.

English red, Venetian red, Ercolano red, Pompei red, Falun red, Indian red, Terra Pouzzoli red, Nicosia red - most red earths are named by the place they are found. I do have quite a few of them in my palette. Red earth pigments have a lot in common with ochers, so instead of repeating the post of last month, I decided to test my red earth pigments.

I made a elegant table with Word, and fitted in columns for the color name, sample of the pure color, and samples of the color mixed with withe and mixed with black. I think I could use the same table for umbers and siennas too. Or perhaps go wild and test all my pigments the same way.

I did discover a few interesting things. It was not a great suprise that Ercolano red and Pompei red are exactly the same. After all, they are both found from the same region, around the bay of Napels. Lucky I never bougth any Terra Pouzzoli red - Pouzzoli or Puteoli is there too!

My English red dark is clearly colder than these previous two. You can see it best from the samples mixed with withe. (I use titanium and zinc withe mixed 50/50.) I would not use this English red dark for glikasmós, the rouge you apply on cheeks and forhead in icons. The Italian red from Ortiko, is warmer, and my Honrokokkino (earth red) from Crete is much colder than I had realized. My Swedish Falun red is almost as cold and dark as my Russian hematite. The caput mortum I have is really cold - and ever so gritty.

The picture of my color table here abowe is scanned from the original without using a camera, but he colors are only sugestive. The display of your computer will determine how you see the colors. The best way for you to get more information about red earth colors, is to test your own pigments with the same method. You can download my table here. It is a word template, so you can fill in the names of your own pigments. It might be a good idea to print it on thicker paper, if your printer can do that.