Olenpa taas maalannut niin, että blogi jäänyt retuperälle! Kevät on mutenkin ollut paikasta toiseen hosumista, lasten konsertteja, pääsiäistä ja vappua - poikkeustilaa toisensa jälkeen. Kuukauden väri - sarja jatkuu sitten kun jatkuu, sen lupaan, sillä aineistoa on. Maalaamisen ohella olen lukenut muutaman väreistä kertovan kirjan, joissa oli paljon hyödyllistä, ja hyödytöntäkin tietoa, ja joihin palaan vielä. Tässä kuvasarja Hellyyden Jumalanäidistä, jonka olen pääosin maalannut Ulla Vaajakallion johdolla, mutta viimeistellyt Antin kanssa.
Halusin Ullan kurssille monestakin systä. Ullan ikonit ovat hyvin erilaisia kuin Antin, pikemmin venäläistyylisiä kuin kreikkalaisia. Ulla on aloittanut ikonimaalauksen opinot isä Robert de Caluwén johdolla ja tämä kytkös Suomen ikonimaalauksen historian merkkihenkilöön tuntui tärkeältä. Onneksi Ullan ryhmässä oli syksyllä tilaa. Selailin esipiirroksia ja malleja kirjoista ja löysin hienon piirroksen 1600-l venäläisestä Teotokoksesta. Ihastuin erityisesti mallin suuriin surullisiin silmiin, ja lapsen käteen, joka kietoutuu äidin maforin sisään. Juusi sillä tavalla minunkin lapseni tekivät pienempinä, kun halusivat päästä oikein lähelle. Niin, tai siis, sillä eroituksella että en käytä maforia.
Antti on yleensä ollut melko tyytyväinen piirroksiini, mutta Ulla todella laittoi minut piirtämään, näytti, poistatti ja korjautti. Ulla näki piirroksissa sellaista mitä en ollenkaan huomannut. Oppimiskokemus oli samantapainen kuin opiskeluaikana elävää mallia piirtäessä. Tässä vaiheessa minulla oli vain kirjan esipiirros ohjenuoranani, eikä alkuperäisen ikonin väristyksestä ollut tietoa. Siksi oli vaikea päätellä, mikä kuului maforiin, ja mikä lapsen vaatteeseen, joten päädyin yksinkertaistamaan sommitelmaa hieman. Piirtäminen oli sen verran antoisaa, että voisin tehdä sitä enemmänkin Ullan johdolla.
Kun piirros oli valmis skannasin sen tietokoneelle,
ja kokeilin eri värityksiä. Tässä oli lähtökohta.
Experimenting with coloring on photoshop.
Syksyllä kun kurssi alkoi, värilaatikossani oli vain yksi ainoa sininen, ultramariini. Siihen sakka oli pärjännyt sillä aivan mainiosti. Nyt iski kuitenkin paha "pigmentoosi" eli hinku hankkia ja kokeilla uusia värejä. Harkitsin tilaavani maya blue -nimistä pigmenttiä, mutta rapakon takainen firma ei halunut tehdä kauppaa oman mantereensa ulkopuolelle, joten se jäi. Ulla tarjosi ensiavuksi lämmintä, hieman vihreään vivahtavaa sinistä, jota hän oli saanut isä Robertilta. Se ei ollut Preussin sinistä, ei kobolttia eikä ceruleumin sinistä, emme osanneet määritellä mitä se oli. Kutsuin sitä Myllyjärven siniseksi, isä Robertin ekumeenisen keskuksen mukaan.
This is the original icon.
Jossakin vaiheessa syksyä veli Timoteus Valamosta postasi Facebookiin tämän yllä olevan kuvan. Siitä ei voinut erehtyä, tässä oli se alkuperäinen ikoni, josta kirjan esipiirros oli tehty! Nyt selvisi mikä kankaan vekki kuului maforiin ja mikä Kristus-lapsen pukuun. Korjauksia tuli ja raaputettavaa, mutta mitäpä tuosta, kun oli kuva mitä seurata. Veli Timoteuskaan ei muistanut, mistä kuva oli peräisin, joten en edelleenkään tiedä muuta kuin että se on 1600-luvulta.
Talvi tuli, mutta työ ei oikein edennyt, lapset, jotka aniharvoin ovat sairastelleet Antin opetuspäivinä, kunnostautuivat nyt vuoroviikkoina, ja minä oli poissa kurssilta. Turhautuneena skannasin keskeneräisen ikonin, ja etsin photoshopilla jännittäviä väriyhdistelmiä. Kuvittelin käyttäväni tuota persikanväristä versiota, mutta loppujen lopuksi Jumalanäiti halusi toisin.
Color experiments with photoshop.
Suuren paaston loppupuolella karkasin luostariin. Ullan ryhmä kuuluu Valamon kansanopiston alaisuuteen, ja opetusohjelmaan kuuluu vuosittainen lähiopetusjakso. Neljä päivää, joihin kuului vain jumalanpalvelukset ja maalaus tekivät tehtävänsä, kurssin lopussa Jumalanäiti näytti jo huomattavasti paremmalta. Koska aloitin maalaamisen heti kun opistorakennus aukesi kahdeksalta aamulla, ja lopetin kymmmenen maissa illalla, työskentelin loppujen lopuksi melko itsenäisesti. Sen seurauksena ikonin kasvosista ei tullut kovinkaan venäläistyylisiä. Minulla on kuin onkin kreetalainen koulukunta jo selkäytimessä! Jumalanäidin rinnalla tein pikkuruisen Mandylionin, joka valmistui kolmessa päivässä. Kirjoitan siitä oman jutun.
Mistä tuo metsänvihreä tausta ilmestyi kuvaan mukaan, sopii ihmetellä. Saman sävyisiä ovat ainakin ne Megrin luostarin Jumalanäidit, jotka pari vuotta sitten näin Joensuun museossa. Tavoitteena oli harjoitella tasaisen kaunista epätasaisuutta, eräänlaista hallittua sotkemista, mikä on minusta ehkä vaikeinta ikonimaalauksessa.
This far I got during the course in Valamo, still a lot to do.
Tähän kohtaan työ jäi, kun Valamon kurssi loppui. Olin Ullan avustamana lopultakin saanut maforin vekit ja poimut ruotuun. Koska kurssikerrat Tapiolassa olivat kevään osalta lopussa, sovimme että viimeistelisin työn Antin viikonloppukurssilla Porvoossa.
Porvoossa on aina helppo työskennellä. Kristus-lapsen puvun sädevaalennoksia hieman jännitin etukäteen. Olin kuullut väitettävän, että niiden tekeminen on vaikeata. Vaan ei ollut, sain Antilta hyvän mallin ja sädevaalentelu suijui kuin tanssi. Värisekoitukseen käytin valkoista ja intiankeltaista - kromititaanikeltainen saattaa näyttää likaiselta valkoisen kanssa. Samaa väriä käytin teksteissä, sädekehien ympyröissä ja kehyksen sisemmässä viivassa. Vetopiirrin toimi tällä kertaa kuin ihmisen mieli, ei pykinyt eikä plurautellut. Sädekehien vaalennokset ovat intiankeltaista, kromioksidivihreää ja valkoista lasuurina.
Ikonin valmistuminen tulee lopujen lopuksi aina yllätyksenä. Sitä vain katsoo, ja katsoo, ja ihmettelee. Vieläkö tässä voisi tehdä jotakin? Pitäisikö? Tarvitseeko? Mitä pidempään ikonia on työstänyt, sen hölmistyneempi on olo. Mutta se on osa prosessia, vai mitä?
Porvoossa on aina helppo työskennellä. Kristus-lapsen puvun sädevaalennoksia hieman jännitin etukäteen. Olin kuullut väitettävän, että niiden tekeminen on vaikeata. Vaan ei ollut, sain Antilta hyvän mallin ja sädevaalentelu suijui kuin tanssi. Värisekoitukseen käytin valkoista ja intiankeltaista - kromititaanikeltainen saattaa näyttää likaiselta valkoisen kanssa. Samaa väriä käytin teksteissä, sädekehien ympyröissä ja kehyksen sisemmässä viivassa. Vetopiirrin toimi tällä kertaa kuin ihmisen mieli, ei pykinyt eikä plurautellut. Sädekehien vaalennokset ovat intiankeltaista, kromioksidivihreää ja valkoista lasuurina.
Ikonin valmistuminen tulee lopujen lopuksi aina yllätyksenä. Sitä vain katsoo, ja katsoo, ja ihmettelee. Vieläkö tässä voisi tehdä jotakin? Pitäisikö? Tarvitseeko? Mitä pidempään ikonia on työstänyt, sen hölmistyneempi on olo. Mutta se on osa prosessia, vai mitä?
This spring has been a very busy time. I have been painting, and reading, but there has been no time for writing. There will be more Color of the month -posts, I promise. I read a few books on color, and learnt a lot of useful and useless things. Now I want to share a series of pictures of a Mother of God of Tenderness, wich I have painted in the class of Ulla Vaajakallio.
I had long wanted to take a course with Ulla, her style is more Russian than Greek. We decided I make a Teotokos, and I found a nice 17th century drawing in a book. I liked the sad eyes and the way Christ had put his tiny hand inside his mothers maforion.
Antti has usually been more or less happy with my drawings, but Ulla really put me to work! She saw things I did not see. It was like back in art school drawing a model. If only I could spend a month or two just drawing with Ulla!
I had only the book with the black- and withe line drawing to start from, so I had no clue what colors to use. Later in the autunm, brother Timoteus from New Valamo monastery posted a icon on Facebook. It was quite obvious it was the same icon the drawing was made from. Now it was easy for me to determine what was part of the Teotokos´dress and what was the childs chiton.
Towards the end of the Great Lent I ran away to the monastery. Ullas class is part of The New Valamo lay academy programme, and a four day stay at the monastery is part of curriculum. It was so good to be able to concentrate on painting only! I started my day with church at six and breakfast and was in the classroom by 8 am. I went to sleep around ten in the night. Ulla was not in the class room all that time, so I ended up doing a lot of independent work. The icon did not become as Russian as I had planned. It seems I have got the Cretan style under my skin after all! In the end of the course the Teotokos looked a lot better. I had also had time to paint a tiny Mandylion, a Christ not made by Hands -icon, I shall make that a blogpost of its own.
Where that forest green background came from, don´t ask me. I have seen a couple old believers Mother of Gods at Joensuu museum two years ago. They had a similar green. My only ambition was to have a evenly uneven surface, to achieve a kind of controlled mess. For me this is one of the most difficult things with egg tempera. When the course ended, there was still a lot left to do. Ulla agreed to me finishing the icon with Antti at a weekend course in Porvoo later in the spring.
Working in Porvoo is usually so easy and gives a good flow. I was a bit nervous about doing the light on the Chris´s chiton. Many seem think it is a tricky thing to do. I, however, got a accurate model for it, and found it easy enough. The color for the light is Indian yellow and withe, the same mix was used for the halos, texts and other lines. The ruling pen, my old foe, behaved ever so nicely. The light of the halo is Indian yellow, chrome oxide green and withe.
It is always such a surprise, when a icon gets ready. You just look at it and look at it. Is there anything left to do? Should I? Do I have to? The longer you have worked on a icon, the more stupefied you feel. But that is part of the process, isn´t it?
