Kesäkurssin loppuspurtti

Torstaina väri- ja vaalennuskerroksia alettiin lisätä ikoniin kiihtyvällä tempolla. Antti kävi tekemässä sädekehän ääriviivan ympyräpiirtimellä. Sellainen pitänee hankkia, oli sen verran vekkuli väline, että sen käyttöä täytyy harjoitella. Väline on kuin harppi, jonka piirtävä pää muistuttaa perinteistä kastettavaa mustekynää. Plurauttaa siis väriä vääriin paikkoihin, kun sille päälle sattuu. Ruuvilla voi säätää viivan leveyttä. Kärki kastetaan väriin ja kahden kärjen väliin jää pari tippaa väriä. Muistan että isoäidin posliinimaalaustarpeisiin kuului sellainen, minne lie joutunut. Lapsena leikin sillä, enkä saanut tolkkua miten sitä on tarkoitus käyttää. Arkkitehtien varustukseen ympyräpiirrin on myös kuulunut, vaan ei enää, kun tekevät kaiken tietokoneella.

Antti piirtää ympyrää, piirrin on vähän suhrinut (oikealla)

Kurssilaisten ikonit alkoivat jännittävällä tavalla näyttää todella erilaisilta, vaikka esipiirros ja värisekoitukset olivat useimmilla samat. Jopa ilmeet olivat hyvin eri oloisia. Kasvojen valennuskerroksiin ryhtyminen hirvitti aluksi, mutta kun katsoi mallikuvia tuli kohtalaisen luottavainen olo. Vihreän taustan epätasaisuuksista en pitänyt ollenkaan, mutta työ ikääkuin vieri eteenpäin, eikä niiden kanssa sipertämiseen ollut enää aikaa. Antti suhasi ympäri luokkaa ja jakoi värisekoitus-tilkkasia sellaisella tempolla että heikompia hirvitti. Tämän monimutkaisempaa opetushommaa on muuten vaikea kuvitella, kaikki lahgat käsissä ja kaikki pallot ilmassa. Opettajalla on myös vatsuu siitä että syntyy sitä mitä pitikin. Ehkä 10 aloitelevaa kutojaa, ja loimien laitto puihin olisi vaativuusasteeltaan samaa luokkaa? No, jaa, 7 teiniä pilkkopimeässä komerossa ja valotettujen mustavalkofilmien laitto kehityspurkkiin oli kyllä kans niitä opettajauran herkkuhetkiä.

Tähän jäin kun torstaina oli aika lopettaa.

Torstai-iltapäivästä ajattlin, että ok, tämähän jää selvästi ihan kesken. Ei se mitään, joskus mahdun ja ehdin johonkin ryhmään tekemään sen valmiiksi. Tilanne ei edes harmittanut, sillä Antti oli varoittanut että kaikki eivä ehkä saa työtä valmiiksi. Kasvojen vaalennukset oli tehty ja Antti on lisännyt niiden päälle punertavan lasuurin. Jumalanäidin ilme oli rauhallinen, mutta vasen suupieli nyki - näytti siltä että kohta häntä alkaa naurattaa. (Ai, sä maalaat mua? Ihan kiva, antaa menä vaan!) Koko kurssi puski töitä kovalla tahdilla kunnes oli aika lähteä luterilaiseen palvelukseen Punavuoreen, Agricolan kirkolle.

Suomen luterilaisen kirkon jumalanpalvelusuudistuksen jälkeen en ole juurikaan käynyt sikäläisissä palveluksissa, ja vesper olikin tunnelmallinen yllätys, eikä oikeastaan kovin kaukana edellisen illan katolisesta palveluksesta - ainakaan ortodoksisen maallikon näkökulmasta. Palveluksen jälkeen pastori Henri Järvinen kertoi luterilaisen kirkon kuvasuhteesta laajemminkin, ja pahoitteli ettei hänen tästä aiheesta väitellyt kaverinsa ollut päässyt paikalle. Puhe sivusi mm. Tyrvään kirkon maalauksia ja Tuomas-messua. Tällä kertaa syntyi jopa hieman keskustelua, ja tilaisuus oli kaikin puolin kiintoisa. Mietiskelin sitä miten uusissa luterilaisissa kirkoissa näkee toisinaan Kristusta esittäviä taideteoksia, joista puuttuu kasvot. On nenä, hiukset ja parta, mutta muut kasvonpiirteet puuttuvat. Ilmiö on melko tavallinen. Mistähän siinä on kysymys?

Antti näyttää (vauhdikkaasti) miten aluspuvun vaalennosta tehdään.

Perjantai-aamuna oli vuorossa maalata mm. ikonien tekstit ja Jumalansynnyttäjän maforin tähdet, vaatteiden vaalennokset, sekä kasvojen yksityiskohdat ja elävöittämisviivat. Vaikka olin varautunut mestari-oppipoika -tyyppiseen opetukseen, tuli hieman yllätyksenä kun Antti parilla ripeällä pensselivedolla teki ikonin silmien yksityiskohdat. Sen verran ehdin lausua väliin, että saisko vähän isommat pupillit kuin teit tuolle Susannan ikonille? Sain myös luvan varovasti tummentaa iiristen ruskeaa oikealta, silmänvalkuaisen vastkkaiselta puolelta. Ennen kuin oikein tajusinkaan, ikoni oli kutakuinkin valmis! Olin täysin varautunut omaan mokailuun tässä työvaiheessa ja siihen että saattaisin tulla kurssilta kotiin mukanani jotakin, josta rivakalla hionnalla saisi tukevan pannunalusen. Olin ihan pöllämystynyt, hieman kuin olisi ollut raskaana ja joku muu hoitanut synnytyksen.

Sitten olikin aika siivota luokka ja keittiö. Palautekeskustelu jäi harmillisesti liian vähälle, sillä Antin piti ehtiä Raumalle lähtevään bussiin. Siihen tulee varmasti myöhemmin joku sopiva tilaisuus. Sitäpaitsi, taisin nyt jäädä ihan käytännön koukkuun, sillä tätä ikonia ei koskaan käytetä yksinään, vaan se on deisis-ryhmän osa - sen kuuluu olla yhdessä Kristuksen ja Johannes Edelläkävijän kanssa!

Ikoniltahan tuo näyttää...
Kunnia Jumalalle ja kiitokset kaikille mukavasta kurssista!

Kurssin järjesti Suomen ekumeeninen neuvosto ja Taidemaalariliitto.
The course was arranged by the Finnish Ecumenical council and the Finnish Painters Union.