Tänä vuonna ei alkuun juhlatunnelmaa meinannut löytyä. Suuren viikon palvelukset lipuivat ohi yksi toisensa jälkeen, Kristus kärsi, kuoli ja haudattiin ilman että pääsin kunnolla vauhtiin. Suurena lauantaina katekumeenit liitettiin mirhavoitelun sakramentilla kirkkoon, kukat lensivät, Golgatan risti peitettiin ja paastonväriset kirkkotekstiilit vaihtuivat valkoisiin, mutta ylösnousemuksen riemu antoi odottaa itseään. Tutut lapsiperheet kävimme tavanomaisella "paaston jälkeisellä pitsalla" ja hajaannuimme tahoillemme keräämään voimia yökirkkoa varten.
Tommi ja isommat lapset lähtivät ruokakauppaan, ja minä lähdin kuopuksen kanssa kotiin. Hieman haikeana nousin hämärää portaikkoa, ja mietin missä juhlatunnelma viipyy, kun yhtäkkiä tunsin nenässäni mirhavoiteen tuoksun. Tuoksu on niin ihana ja erikoinen, että olin onnitellessani paria katekumeenia, leikkisästi pyytänyt saada nuuhkia sitä. Mistä tämä "pyhän hengen tuoksu" lehahti porraskäytäväämme, en tiedä, mutta suljin silmäni, ja tunsin armon ympärilläni.
Dear readers, Christ is risen! Risen indeed!
Воистину Воскресе!
Αληθώς ανέστη!
4 kommenttia:
Kristus nousi kuolleista! Ihana kirjoitus!
Totisesti nousi! Mitäs pidit pääsiäistropari-remixixtä? Minusta paikoin visuaalisesti aika hömppä, mutta siinä oli mukana kaikki mun lempisävelmät...
Kosketti. Kai se menee juuri niin, että ihmeet ja lohdutus odottavat haikealla mielellä olevia siellä, missä niitä vähiten odottaisi.Ehtivät edellemme ja sanovat: Olet oikeassa paikassa, ihan tässä kotona ja tässäkin on pyhä. Perillä ja matkalla yhtäaikaa.
Samaa mieltä, Pirkko! Pyhän pitää olla selittämätön ja yllättävä. Silloin tajuaa että se on kaikkialla.
Lähetä kommentti