Kullanmuruja - Crumbs of gold

Vuoden viimeinen maalausilta oli Mellunmäen kappelilla juuri ennen joulua. Täällä kertaa rahtasin mukaani kaikki viisi ikonia, sillä oli jo aika laittaa deesis-ryhmälle olifa. Hiukan mietitytti, sillä en saanut millään mieleeni olinko laittanut niihin viimeisen, värien kiinnittymistä varmistavan vesi-emulsiokerroksen vai en. Antti kuitenkin totesi, että ikonien pinnassa ei ollut suuria eroja kiiltävyydessä, joten asialla ei ollut merkitystä. Jumalansynnyttäjän iho oli kuivumisen aikana muuttunut rumaksi ja epätasaiseksi, ja häivytykset valosta varjoon olivat kadonneet. Ehdotin, että yrittäisin sittenkin tehdä sille vielä jotakin, mutta Antti, joka juuri oli suorittanut konservaattorin etiikka -kurssin, sanoi että siihen ei enää kosketa. Ensimmäinen mikä ensimmäinen.

 

P. Johannes ja olifa -St. John and some olifa

Ensin ikonia lämmitettiin hetki uunissa 100° C:ssä, uuninluukku auki. Sitten kaadoin 2 euron kolikon kokoisen määrän olifaa laudalle. Tuntui kieltämättä hieman omituiselta kaataa öljyä ikonin päälle, mutta värit kirkastuivat hienosti. Kului muutama sekunti, ja Jumalansynnyttäjän iho sileni ja heleni ihan silmissä. Jos olisin osannut odottaa tällaista, olisin tietinkin ottanut "ennen ja jälkeen" kuvia tästä pikku ihmeestä. Sitten kävin muiden töiden lomassa lisäilemässä ja levittämässä olifaa. Toiset värit imivät öljyä aivan valtavasti, toiset tyytyivät vähempään.

Kerkiran ja Evgenian vaatteisiin oli tarkoitus laittaa sädekultausta. Täytyy sanoa, että tämä on taas niitä yksityiskohtia, joista en yleensä pidä ikoneissa. Assist-kulta on yleensä niin rosoreunaista ja rumaa. Minusta sen pitäisi olla kuin siveltimellä vedettyä. Minkäs teet, maestro oli toista mieltä. Oppipoika pitää suun supussa ja tekee parhaansa. Noh, olin kieltämättä myös utelias kokeilemaan, vaikka hirvitti että pilaan ikonit. Lopputulos oli Kerkyran osalta paikoin jotakin melkein siedettävää. Evgenialle ei kulta sopinut ollenkaan. Sitä tuli hihojen lisäksi myös maforin (pään yli kulkevan viittan) etureunaan. Pidin hänen vaatimattomasta asusta enemmän ilman somistelua. Tehty mikä tehty - tämä on nyt ensimmäinen kerta kun olen kertakaikkiaan eri meiltä kuin opettaja.

Liitua, joka estää kullan tarttumisen taustaan - chalk to protect the background.

Valoviivat on maalattu kotikaljauutteella.

The light lines are painted with extract of home-brewed beer.

Kulta on lisätty ranskanleivästä pyöritetyllä pallolla. Kultaviivat ovat liian rosoiset...
The gold is added with a ball of soft bread. The golden lines are too rough...

Tämän tapaiselta assist-kultauksen pitäisi minusta näyttää.

This is closer to what I think assist-gold should look like.

Antti pyyhkii sädekehää valkosipulilla - Antti applies garlic on the outline of the halo.

Sädekehä sinoberilla. Harpin terävän kärjen alla on ikonia suojaamassa "kaapinovistoppari", pieni silikoninen pala joka ei liu´u. Ostin niitä läjän ikeasta ja pesin pois tarrapinnan.

The halo is made with cinnabar. Under the sharp end of the compass is a small round piece of silicone, used between cupboard doors to make them close quietly. I bought mine from ikea and removed the glue.

---

This years last painting lesson was at Mellunmäki chapel just before christmas. This time I took with me all five icons - it was time to give the Deesis -group some olifa. I couldn´t possibly remember wether I had treated them with a last layer of water-emulsion or not. Antti said it wasn´t so important in this case, as there was no great differences is the lustre of the painted surface. The face of the Theotokos had changed a lot during drying, Christ and St. John looked much the same as last spring. The colors were duller and more uneven and the fades from light to shade had dissapeared. I suggested I´d try to do something about it, but Antti, who had recently completed a course of ethics of conservation, said no. My first icon should be my first icon.

First I warmed the icon in the kitchen oven for some minutes, 100° c with the shutter open. After that I poured some olifa on the icon. It did feel strange to pour oli over an icon, but as I spread it out with my hand the colors became clearer and her skin looked much nicer. Within a few seconds the color fades came back. Had I been able to anticipate such a miracle, I would have taken "before and after" pictures! During the evening I kept pouring more oli and spreading it over the icons. Some colors absorbed lots of oil, others needed less.

Antti wanted to have assist gold on the clothes of St. Kerkyra and St. Eugenia. I must say I generally dont like it at all. Most amateur icons with assist gold I´ve seen have rough and uneven lines. I feel the gold should look as if it was painted. So, I was very reluctant to use the technique and possibly ruin the icons. On the other hand, as a apprentice I felt eager to experiment. The result was, as far as St. Kerkyra is concerned, almost tolerable. I dont think the gold suits St. Jevgenia at all. Well, what is done is done.

Vaihdan mallipohjaa - I am modifying the layout

Toivottavasti ei mene tiedostot sykkyrälle. Pitäkää peukkuja!

Let´s hope there won´t be any technical disasters! 

....valmista! Done! :)

Punsselointia - Embossing

En ole ihan varma pidänkö punsseloinnin jäljestä. Ainakaan tämän kokemuksen jälkeen. Kävi ilmi että juuri nämä Kerkyraan ja Evgeniaan käyttämäni pohjat olivat aivan poikkeuksellisen kovia. Niin kovia että tällaisen keskikokoisen ja -ikäisen naisen käsivoimin ei punsselista meinannut jäädä kunnon jälkeä. Koska punsselissa oli piikki molemmissa päissä, ei siihen voinut nojatakaan.

 Jouduin käyttämään paljon voimaa eikä kohdistaminen ei ollut niin tarkkaa kuin olisin halunnut. 

I had to press the tool very hard, and it was dificult to place the dots accurately.

Olin päässyt vähän yli sädekehän puolenvälin kun pohja yhtäkkiä antoi periksi. Punsselin piikki rusahti useita millejä pohjusteen sisään. Koska takana oli jo kokonainen työpäivä, tuloksena oli hysteerinen hihityskohtaus, joka ei ottanut loppuakseen. Laudan reunasta törröttävä punsseli oli tässä tilanteesa kertakaikkisen koominen näky. Antti vakuutteli että pohjusteen voi paikata.

Seuraavalla opetuskerralla etsin käsiini pienen vasaran, ja lupasin Antille korvata punsselin, mikäli se vaurioituisi. Kolmella kevyellä napautuksella sain sopivan syvyiset kuoppaset pysymään linjassa. Kerkiran kruunu sai myös punsselikoristeet.

----

I am not sure wether I like embossing on icons. Especially not after this expierience. It turned out that theese particular two boards I have been working on had a exeptionally hard levkas. It was so hard that I had to use all my strength to make the tool  leave a decent mark. Beacause the tool had a tip in both ends I could not lean in it either.

I had done just about half of the halo, when the levkas gave in and the tool tip sunk several millimetres in  to the board. As I had been painting all day, the result was a bout of hysterical giggeling. The embossing tool jutting from the board was a utterly comical sight. Antti assured it was possible to repair the dammage.

For the next lesson I found a small hammer, and promised Antti a new embossing tool, if it would break. With three small taps I could make a nice mark in the right place. St. Kerkyras crown got some embossing too.

Tekemällä oppii - Learning by doing

Tuli taas aika pakata kimpsut ja kampsut ja suunnata Porvooseen Fredrikan lähteelle ikoniviikonloppuun. Pyhän Kerkiran hepeneet tuli huolella käytyä läpi jo edellisessä postauksessa, mutta viikonlopun varsinainen kohokohta oli P. Evgenian vaatteiden vaalennokset. Evgenia on maalattaessa käyttäytynyt hieman kuin tyypillinen keskimmäinen lapsi, ei tuota paljon vaivaa, ja kulkee mukana ja odottaa kiltisti vuoroaan. Johannes Edelläkävijän kanssa oli hieman sama juttu. Neidon mafori oli kuitenkin aikamoinen suhru, valoalueet olivat missä sattuu ja miten sattuu. En ollut niihin tyytyväinen, joten en yllättynyt, kun sain kuulla että nyt pistetään tuo uusiksi.

P. Evgenian vaate, vanha versio, valon käsittely päin mäntyä.
St. Eugenias clothes, old version, the light areas are all wrong.

Onneksi ei sentään tarvinnut raaputtaa pois koko maforia. Uusi valoväri tehtiin ultramariinista, kromihydroksidi vihreästä, mustasta ja valkoisesta. Antti selitti että valo-alueiden pitää olla selkeitä alueita ja muotoja. Äkkiä oli kuin päässä olisi pieni ovi auennut, ja tajusin miten oli maalattava.

Olen opiskellut hieman pedagogiikkaa, ja tiedän että oppiminen tapahtuu usein portaittaisesti ja hyppäyksittäin. Asiat opitaan ensin alitajuisesti, ja kun tietoa ja taitoa on varastossa, se voidaan soveltaa käytäntöön. Silti se mitä seuravaksi tapahtui, tuli täytenä yllätyksenä. Ykkösvalo suhahti pukuun sellaisella vauhdilla, että hädin tuskin tajusin mitä tapahtui. Pensseli vei kättä, eikä päinvastoin, se oli kuin zeniläistä jousiammuntaa. Sain oikein pidätellä itseäni, etten olisi maalannut kakkosvaloa ennen kuin Antti kävi tarkistamassa että kaikki oli kunnossa.

Täällähän syntyy bysanttilaista vaatetusta kovaa vauhtia, Antti totesi, ja jatkoi seuraavan oppilaan luo. Avasin suuni sanoakseni, että tuo ei ole minun maalaamaa, mutta samassa hoksasin, että kyllä se oli. Sitten tunsin, että tuonpuoleisessa joku hymyili.

 

 

Ensimmäinen valo on selkeinä alueina ja toinen viivoina ja väritiploina.

First light is in clear areas and shapes, and second light as lines and dots.

I was attending another weekend course in Porvoo. I have already posted about St. Kerkyras jewellery, but the weekends real highlight was highlighting St. Eugenias maforion. Painting St. E. has been like dealing with a typical middle child. She has not caused me too much trouble, and been waiting for her turn like a good girl. Her robe, however, was a mess. Lights and shadows were placed haphazardly all over it. I was not happy with it, so when Antti said we had to redo it, it came as no suprise.

Fortunately I did not have to scrape off the whole thing. A new color for light was made of ultramarine, viridian, black and withe. Antti explained that the light has to be painted in shapes, clearly defined areas. Suddenly it was as if a small door had opened in my mind, and I knew what he meant.

I have studied some pedagogics, and I know learning often happens gradually, first the learning seems to stand still and suddenly leaps forward. Things are taken in subconsciously and when the information sinks in, or the skills mature, the things learned can be put into practice. Still, what followed, took me by suprise. The first layer of light spread over the dress so fast I hardly understood what happened. The brush lead my hand, not the other way around. It was like zen archery. I really had to rein myself in to keep me from painting the second light before Antti had checked the first was ok.

"Here we are having some byzantine clothing!" Antti said, and continued to the next student. I opened my mouth to say something like "That´s not painted by me!" but at the very moment I realized that indeed it was. Then I got a strong feeling there was an otherworldly smile right behind me.

Päivä kuninkaallisena kultaseppänä - A day as a royal jeweller

Kerkiran vanha huntu ja risti - Kerkyra with old veil and cross.

Pyhä Kerkira on nyt varustettu 300-luvun kunikaalliselle neidolle sopivin hepenein. Bysanttilaiseen hovipukuun kuuluvat nahalle helmin kirjotut koristeet olkapäillä, kaula-aukossa ja hihoissa. Olin kuvitellut helmien maalaamisen olevan tuskaisaa pipertämistä, mutta onneksi olin väärässä. Helmiä varten sekoitin vaalean reftin eli titaanivalkoista ja norsunluunmustaa. Väri sai olla sen verran paksua, että oli kunnolla peittävää, mutta kuitenkin juoksevaa. Kukin helmi tehtiin niin, että siveltimen toinen pää kastettiin väriin ja kosketettiin kevyesti maalausta. Plopp! Puvussa oli kaunis helmi. Helppoa ja kivaa.

Antti oli varoitellut Kerkiran hunnusta jo aiemmin, se ei ollut hyvä, ja jotain piti tehdä. Se ei kertakaikkiaan ollut ikonimainen. Kävi ilmi, että "jotain" tarkoitti tässä tapauksessa hellää skalpellirapsutusta. Aluksi ei napannut ollenkaan ryhtyä niin radikaaliin leikkaukseen, ja kitisin että enkö voisi yrittää jotakin muuta. Kun sitten rapsutellessani huomasin, miten värin alta paljastui lähes neitseellinen pohjuste, tuntui ihan mukavalta aloittaa huntu kokonaan alusta.

 

 Uuden hunnun alusväri - underpainting for the new veil.

Tilalle maalasin ensin alusväriksi ultramariinin, kromihydroksidivihreän ja titaanivalkoisen sekoitusta. Sitten lisäsin väriin valkoista ja vaalensin huntua edelleen, lisäsin valkoista ja vaalentelin menemään. Antti tuumi että hyvältä näyttää, mutta itse en ollut tyytyväinen, väri oli ihan liian epätasainen ja varjot miten sattuu. Lopulta loppui maalausaika siltä erää, ja ikoni pääsi kaappiin odottamaan seuraavaa tilaisuutta. Kun pari päivää myöhemmin otin sen esiin, väri oli kuivuessaan tasoittunut ja rauhoittunut ihan kelvollisen näköiseksi! Taitaa olla tuon titaanivalkoisen ominaisuus? Hunnun punainen raita tehtiin ohuella, suorastaan laihalla, värillä (sinooperi ja vähän englanninpunaista) ja hunnun muotoja mukaillen. Hunnun varjokohdat kuultavat hienosti punaisen läpi ja tekevät varjovärin myös punaisen raidan kohdalle.

 

Ristissä on poltetun sienan ja poltetun umbran sekoitusta sekä sinooperi valo.

The cross is painted with burnt umber and burnt sienna, the light is cinnabar.

Kruunun hahmottelin ensin pehmeällä lyijykynällä suoraan kullalle, jonka jälkeen viivat maalattiin kertaalleen häränsapella. Tämä sai värin tarttumaan kultaan, kunhan vain kieli keskellä suuta osutti värillisen viivan tarkalleen melko näkymättömän sappiviivan päälle. Ääriviivojen värisekoituksessa on tumma englanninpunainen ja sinooperi. Jalokivissä on ultramariinia ja sinooperia. Lopuksi pyöräytin helmiin valot puhtaalla valkoisella.

-------

I have now supplied St Kerkyra with all the finery a royal maiden of 300 AD could wish for. To the Byzantine court dress belongs gold, pearl and jewel stiched leather decorations on the sleeves and around the neckline. I had imagined it would be a vexatious task to paint all the pearls, but fortunately it was very simple. I made a "reft" of titanium withe and ivory black, and dipped the other end of the brush in the color and touched the surface - and a nice little pearl appeared on the dress. Nice and easy!

Antti has warned me about Kerkyras veil, it was not good, something had to be done. It was definitely not looking byzantine. It turned out that "something" meant gently scraping it all off with a scalpel... At first I felt reluctant to do something so radical, but when the original ground appeared nice and white, I was quite happy to start the veil again from zero.

I made a new underpainting of titanium white, ultramarine and viridian green. Then I added more white and started to add light on the veil. Still more white and more light. Antti said it was looking good, but I did not think the same. The color was uneven and I was not happy with it. Finally, I run out of time and had to put away my equipment. A few days later I had a look at the icon, and it was fine! The color was even and the veil looked ok. The color had changed so much when it dried. I wonder if this is the titanium white´s special feature? The red stripes of the veil are painted with very thin red color - cinnabar and english red. The stripes follow the shapes of the veil, and the shadow areas are nicely visible through the red.

The crown is first skeched with pencil and then painted again with ox gall.  Now it was possible to paint on the gold, but only where there was gall. It was a bit tricky to place the lines exactly on the almost invisible gall lines. The colors for the crown are cinnabar and english red for the outlines, cinnabar and ultramarine for the jewels. I also painted light reflections on all the pearls with pure white.

Uutta alulle - Starting new works

Halusin saattaa uuden työn alulle jo ennen kuin neitsytmarttyyrit Jevgenia ja Kerkyra valmistuvat. Viime keväällä piirtelin Maria Egyptiläisiä, kokokuvana ja leijonan kera, mutta jotenkin nyt ei ollut sellaisen aika. Tulin siihen tulokseen, että haluan tehdä vielä pari saman kokoista työtä kuin edelliset, jotta suurehkojen kasvojen vaalennustekniikka on ihan selvä. 

Vanhassa Ikonimaalari-lehdessä oli artikkeli Karjalan vanhauskoisista, ja kuvituksena mm. ihana Arkkielnkeli Gabriel Megrin luostarista Ilomantsista. Pidän ikonin raikkaan turkoosista taustasta, vaaleanpunaisesta viitasta ja Gabrielin vähän houkahtaneesta ilmeestä. Hänellä on liikuttavan poikamaisen kapeat hartiat ja viittaa kiinnittää korea solki.

Ikonia on konservoitu melko tökerösti päälle maalaten, joten esimerkiksi vasemman posken linjaus ja muutama hiuskiehkura jäävät arvausten varaan. Jostain syystä puuttuu myös enkelille kuuluva hiusnauha, joten joudun kehittelemään senkin itse. Antti ehdotti että teen samalla vaivalla Mikaelin kääntämällä kuvan peilikuvaksi. Näin ollen jokainen pensselinveto tulee tehtyä kahteen eri suuntan. Tästä taitaa sukeutua kunnon aivojumppaa!

Ensimmäinen luonnos näyttää Kate Winsletiltä.
The first sketch looks like Kate Winslet.

I wanted to have a new work started before St. Kerkyra and Evgenia would be ready. Last spring I was drawing some sketches of St Mary of Egypt, standing and with her lion friend, but somehow it did not feel right. I think I must do a few more potrait size icons, to feel sure of the techique.

An old copy of Ikonimaalari had an article about the old belivers in Carelia with a lovely picture of Archangel Gabriel from the monastey of Megri, Ilomantsi, Finland. I like the fresh turquoise background, Gabriels pink robe and slightly mad expression. His shoulders are touchingly narrow like a young boys´ and the robe is held together with a pretty brooch.

Someone has been conservating the icon rather clumsily, I will have to guess how the line of the left cheek goes and invent a few curls on the left shoulder. The ribbon that belongs to the meticulous hairdo is missing, so I´ll have to add it to my drawing. Antti sugested I might as well do a Archangel Michael too, once I start. This means I will do all the painting as two mirror images! This will be great fun...

Pari uutta värikerrosta - A few new layers of color

Seuraavassa kuvasarja kasvojen vaalennuskerroksista. Harmi kyllä kuvat on kuvattu milloin missäkin valossa, joten sarja ei ole yhtenäinen. Jotakin työn etenemisetä siitä kuitenkin selviää. Seuraavan ikonin kohdalla lupaan järjestää "vakioidun" kuvauspaikan.

The following pictures show the layers that add light to the face. Unfortunately the pictures are all taken in different lighting conditions, so the colors are not consistent. For my next project I promise to use a fixed place for photographing...

 

Jevgenian kasvoissa on pelkkä sankir - okraa ja norsunluunmustaa. 

Evgenia´s face with sankir - yellow ochre and ivory black.

"Appelsiiniväri", okraa ja sinoperia, tekee kasvot jotenkin Modigliani -henkiseksi.

"Orange", yellow ochre and cinnabar makes the face look like a Modigliani portrait.

Ensimmäinen valokerros, appelsiiniväriin on lisätty titaanivalkoista. 

First layer of light, orange-color with titanium withe.

 

Valokerrosten väillin tulee okra lasuuri. Valoväriin on lisätty edelleen valkoista.

There is a glaze of yellow ochre between the light layers. More withe has been added in the light color.

Lämpöväri, sinoperi lasuuri, poskissa, otsassa, alahuulessa ja oikealla ohimolla.

Warmth, a glaze of cinnabar on the cheeks, lower lip and right temple.

Ei enää kovin kesken - ehkä.
Not much left to do to the face - maybe.

 

Kerkira ja appelsiinväri. Kerkyra with orange layer.

 

1. valokerros. 1st layer of light.

Useita valokerroksia, välissään okra lasuuri, lämpöväri. Ja isommat korvannipukat.

Several layers of light with glaze of yellow ochre between, warmth. And bigger ear lobes.

Olen tyytyväinen hänen huuliinsa.
I am quite happy with her lips.

Glaukoniittia! Glaukonite!

Neitsytmarttyyrit saivat väriä kehyksiin. Sekoitukseen tuli glaukoniittia, okraa, valkoista ja hieman ultramariinia. Hiersin väriseosta ja Antti ripotteli värejä kivelle tv-kokin elkein: tuosta vähän ja vielä ripaus tuota. Lopullinen väriseos oli miellyttävän harmaa vihreä, joka tosin kuivana väripintana oli harmillisen karhea.

"Hiertää glaukoniittia" on fraasi, jonka olen tässä vuoden aikana kuullut kerran jos toisenkin. Nyt pääsin kokeilemaan sitä. Se onkin ihan eri juttu kuin sen keltaokran kanssa sottaaminen. Okra leviää leviämistäään pitkin alustaa ja suurin osa työstä on värin kaapimista uudelleen kasaan. Glaukoniittijauhe käyttäytyy toisin - se kulkeutuu hierrettäessä kivilatan keskelle, mistä sitä on helppo taas hiertimellä levittää. Kuinka tavattoman miellyttävää! Siihen verrattuna on pikkuseikka, että glaukoniitti vaatii todella pitkää hiertämistä ennenkuin hiekkainen rahina muuttuu hennoksi suhinaksi. Yllä olevien linkkien kuvat mineraaleista paljastivat kenties ilmiön syyn: glaukoniittirae on pieni piikkinen pallo, okra taas näyttää luonnon pesusieneltä.

 

The virginmartyrs got color on their frames. The mixture was made of glauconite, yellow ochre, titanium withe and some ultramarine. I ground the mix and Antti sprinkled pigments over the grindstone as if he was a chef at a tv show: some more of this and a pinch of that. The final colour was a pleasant greyish green, but when it dried the surface felt very sandy.

 

"To grind glauconite" is a phrase I have heard several times over the last year, and now I had the chance to try it. It is something totally different from messing with yellow ochre, an other mineral that has to be ground before painting with! Ochre spreads wildly ower the stone slab, and most of the work is scraping it together with a palette knife in order to keep it on the slab in the first place. The glauconite powder behaves differently: it gathers nicely in the middle of the stone and it is easy to spred it out again with the glass muller. How very pleasant! Compared to this it is a minor point that glauconite has to be ground for quite a wihle before the sandy rasping sound changes to a quiet rustle. I guess the reason for this can maybe be seen, if you look at the links to the minerals above. A granule of glauconite is like a thorny little ball, whereas ochre looks like a sponge.

Kerkyra ja Evgenia

Olen maalannut neitsytmarttyyreja Kerkyraa ja Evgeniaa jo jonkun aikaa. Keväällä työ eteni niin että heillä oli jo vaatteissa väriä, sankirit kasvoilla ja Kerkyran huntu oli saanut tummansinisen alusvärin. Kesällä oli harmillisen pitkä tauko, kun kesäkurssi, jolle aioin ei toteutunutkaan. Nyt olen kuitenkin niin pitkällä, että sain maalata heille kasvonpiirteet sankirin päälle. Se on jotenkin herkkä hetki, kun kohtaa kuvattavan "silmätysten".

 

Kultauksen hyvä puoli on että yli suditun värin voi helposti pyyhkiä pois.
The nice thing with gold is that it´s easy to remove the paint that goes ower the line.

Kerkyra on joskus aristokraattisen tyyni ja hieman leipääntyneen näköinen, mutta vain hetkittäin. Toisinaan hänen katseessaan on jotakin samaa kuin kummityttärelläni Kriskalla. Toivon että sitä säilyy läpi työvaiheiden valmiiseen ikoniin.

Kerkira tänään. Kerkyra today.

Kerkiran pinkki viitta on liian rajun värinen, mutta täytynee löytää reunojen värin ennen kuin lähden muuttamaan sitä. Valkoinen huntu tulee vielä valkoisemmaksi ja ristille pitää tehdä jotakin, en ole varma mitä. Aluspukuun tulee koristelua, reunanauhoja ja helmiä - onhan kyseessä kuninkaan tytär. Outo juttu, molemmilla neidoilla on oikea poski pulleampi kuin vasen. Evgenialla häiritsevässä määrin, tulee mieleen että hänellä särkee poskihammasta. Taitaa tulla korjaushommia, tai sitten virhe katoaa kun kasvoihin tulee valoväriä.

Pidän Evgeniasta päivä päivältä enemmän. Aluksi Kerkiraa oli hauskempi piirtää helmineen ja hepeneineen. Evgenia tuntui vieraalta, melko valtavirta-marttyyriltä. Kun eilen sain kasvonpiirteet kohdalleen, minua katsoi tyyni ja lempeä nuori nainen, ja sympatiani syveni. Tänään löysin uuden hänestä kertovan artikkelin. Vaikka transgender-nimitys 200-luvun pyhälle voi olla anakronistinen uustulkinta, se antaa oman lisänsä. Ainakin hän oli nainen joka tiesi mitä tahtoi. Tieto siitä että Eugenia olisi hoitanut igumenin tehtäviä on myös minulle uutta.

PS. Käytän tietoisesti ristiin eri kirjoitusasuja (Kerkira - Kerkyra, Eugenia - Evgenia - Jevgenia), jotta mm. hakukoneella olisi helpompi löytää tänne.

I have been painting saint Kerkyra and saint Eugenia for quite a while now. Last spring I got color on the clothes, sankir on the faces and a blue undercolor for Kerkiras veil. During summer I had a long, much too long brake in painting as the summercourse I wanted to take, did not happen. Now I painted the countenance on their faces. I is a delicate moment, when one gets to meet a saint face to face.

Kerkyra sometimes looks very aristrocratic, serene and just a little fed up - but not always. Sometimes she reminds of my goddaughter Kriska, who will get the icon. I hope something of her will remain in the icon through the work.

Kerkyras pink robe is soo bright. I guess I have to find the color for the frame before I change it. The white veil should become still whiter and something, I do not know what, has to be done to the cross. Her undergarment will have decorations, ribbons and pearls - she is after all a kings daughter. Strangely enough, both girls have the right cheek much rounder than the left. Eugenia looks like she had toothache. I got to fix that too, unless it dissappears when I start adding light to the faces.

I like Evgenia more and more every day. First I liked Kerkyra better, it was fun to draw her pearls and finery. Evgenia felt more like a stranger to me, a mainstream saint. When I yesterday painted her features, and a calm and pleasing face suddenly looked back at me, my sympathies grew. Today I found a new article about her. Although calling her a transgender saint might be a anacronism and too modern a reading, it does give her character more depth. At least she was a woman who knew what she wanted. It was also new to me that she served as a igumen.

PS. I purposely spell the names in several ways (Kerkira - Kerkyra, Evgenia - Eugenia - Jevgenia) in order to give the search engines a better chance to find here. 

Ikonilaudan valmistus II eli orgaanisen kemian salat

Luulin että hankalimmat työvaiheet olisivat ohi, kun laudat oli saatu nikkaroitua kasaan ja kiilat paikalleen. Ei enää  lipsuvia liimapuristimia, poukkuroivia jyrsimiä tai raapivia höyliä - mutta ei se ihan niin mennyt.

Ikonilaudat pohjustetaan jänisliiman ja liitujauheen seoksella. Sitä kokkailessa tulee tutuiksi monenlaiset alkemian alkeet. Jänisliima haisee raadolle. Kädet haisee raadolle. Tiskipöytä haisee raadolle. Ikonilaudat haisee raadolle. Tästä touhusta on pyhyys kaukana...

Koska Joonas oli pohjustanut ennenkin, työ oli tarkoitus ainakin panna alulle kimpassa. Minun osakseni tuli hankkia jänisliimaa ja liuottaa se käyttökuntoon. Pienellä surffauksella löytyi Töölöstä Plektra trading, puutyökalukauppa, jonka valikoimista löytyi kohtuuhintainen liimapaketti. Paketin ohjeen mukaan laitoin sunnuntai-iltana likoon 2 osaa liimaa ja 1 osan vettä.

Seuraavana aamuna lämmitin seosta vesihauteessa, ja pohdin että onpa melkoisen tiukkaa tavaraa. Joonas saapui paikalle ja totesi että hänen muistiinpanoissaan lukee 65 grammaa liimaa litraan vettä.  Otin laskimen avuksi ja tulin siihen tulokseen että olisi syytä lisätä seokseen noin 5 litraa vettä!

Keittiömatemaattisten harjoitusten jälkeen hankkiuduimme alas työhuoneelle ja teimme lautojen alusliimauksen. Laudat käsitellään kertaalleen jänisliimalla ennen pohjakankaan liimausta, jotta puu ei imaise liikaa liimaa kankaasta niin että kangas ei tarttuisi lautaan. Kangas oli kierrätyskeskuksesta ostettu vanha puolipellavainen lakana, jossa oli toimikassidos. Moneen kertaan pesty kangas on parempi, sillä se ei kutistu. Toimikas taas on hyvä koska kangas on paksumpi kuin palttinasidoksinen kangas. Kangas leikattiin sopiviksi paloiksi ja pantiin liimaan likoon yöksi.

Vastaliimattuja lautoja. Joonaksen valtavat laudat vasemmassa yläkulmassa ovat kierrätystavaraa, niistä on kertaalleen hiottu epäonninen pohjustus pois.

Glued boards. Joonas´ huge boards in the upper righthand corner are recycled - some unlucky priming has been sanded off.

Kun laudat olivat kuivia, oli puukon vuoro. Laudan koko pinta pitää rikkoa veistämällä siihen syviä naarmuja ristiin rastiin. Enpä olisi niin kovin huolellisesti niitä pajalla höyläillyt, jos olisin tämänkin tiennyt! Kun pinta oli veistelty, liimaiset kankaat levitettiin laudoille ja silitettiin suoriksi. Kädellä pyyhittiin ensin ylös, alas ja sivulle, sitten vielä keskeltä kohti kulmia. Lopuksi laudat jätettin kuivumaan niin, että kankaat eivät päässeet tarttumaan lautojen laitoihin.

 

Lautoja kankaineen - Boards with canvas.

 

Samana iltana valmistimme pohjustemassan liitujauheesta ja liimasta. Liitujauhetta lisätään hiljalleen siivilän läpi ravistellen kunnes liiman päällä on pieni keko. Seos saa vetäytyä tunnin, jonka jälkeen kädellä hieroen rikotaan pieninkin liitukokkare. Siinä saa käpistellä pohjustelöllöä hyvän tovin. Pohjusteen annetaan vielä tekeytyä yön jääkaapissa ennen käyttöä.

Joonas leikkaa kangasta auki kovchegin kulmassa. 
Joonas is opening up the canvas in the corner of the kovcheg.

Kankaat olivat kuivuneet hienosti kiinni lautoihin, ja saatoimme ryhtyä pohjustamaan. Liitu-liima-löllöä hierrettiin kankaaseen ja laudan ylä- ja alapäätyihin. Päätyjen pohjustaminen vähentää laudan vääntymistä, sillä massa tukkii poikkisyyhyn leikatun pinnan, niin että puu ei niin helposti ime kosteutta ilmasta. Ikoni on läpikotaisin luonnonmateriaalia, ja reagoi siksi ilmankosteuden vaihteluihin. Uudenaikaiset keskuslämmitteiset asunnot, joissa on kuiva ilma, ovat talvella kova paikka ikonille.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen reunojen yli repsottavat kankaat leikattiin pois. Hankalinta oli pitää reunat siisteinä. Kun levitti massaa ikonin pintaan, laudan syrjälle jäi kökköjä ja kun siisti syrjää, kököt siirtyivät kuvapinnalle. Lautojen taakse en ole edes uskaltanut kurkistaa.

Ensimmäiset pohjustekerrokset kuivuivat melko nopeasti. Tuore pohjuste on hieman harmahtavaa, mutta kuivuessaan lauta muutuu valkoiseksi, siitä voi päätellä että voi laittaa seuraavan kerroksen. Saimme illassa tehtyä noin viisi kerrosta, ja kuivuminen tuntui hidastuvan sitä mukaa kun liitukerros paksuuntui. Yksi lauta alkoi vääntyä jo ensimmäisestä pohjustuskerroksesta. Se oli pieni kiilaton lauta, puulaji taisi olla koivua.

Ei ole kiiloja tässä laudassa,
mutta ainakin on liimattu sydänpuu oikein!
No wedges on in this board,
but at least the grain is right!

Sitten kävi niin kuin minulle yleensä käy. Pariin päivään en ehtinyt pohjustamaan. Kun lopulta pääsin työhön pohjuste oli jääkaapissa hyhmääntynyt aikamoiseksi hyytelöksi. Laitoin kulhon vesihauteeseen ja pääsin pohjustamaan. Seuraavana iltana sama juttu. Kun sitä seuraavana aamuna menin jatkamaan, huomasin että laudat olivat ihan rosoisia ja pinnassa näkyi pieniä reikiä. Kun tarkastelin pohjustetta, huomasin että se kupli. Antin auttava puhelin neuvoi tekemään välihionnan ja uutta pohjustetta. Jännitysnäytelmä jatkuu seuraavassa postauksessa.

Sizing iconboards is a stinky business. Rabbit-skin glue is used both for priming the board and for preparing the sizing by mixing it with chalk. The glue stinks, one´s hands stink, the kichen sink stinks, the icon boards stink... The whole procedure is far from holy.

First the board is glued once and left to dry. The canvas is cut in size and soaked in glue for ower the night. The canvas should be old, to make sure it will not shrink. I found a secondhand linen sheet in twill weave wich was very good. Twill is better than plain weave beacause it´s thicker and can take up more glue.

Next day the surface of the board is broken by cutting it criss-cross with a knife. This will help the canvas to stick to the board. Then the gluey canvas is spread over the board by storking it by hand from the middle towards the edges. Care should be taken that the canvas does not stick to the sides of the boards. The boards are left to dry till the next day. 

The sizing is applied by hand and made even with a spatula. The most difficult thing was to keep the edges clean from lumps of sizing. I was forced to do the work ower a few days, and keep the glue-chalk mixture in the fridge while I was not working. In the fridge the glue is like jelly - actually it is jelly, gelatin is the same stuff, just more raffinated. In order to be able to work with it I had to warm the mix in a kettle with warm water. I got as far as 8 layers of priming, when I noticed there was bubbles in the surface of the boards. Obviously the glue had rot. It´s all about organic chemistry, I guess. My teacher told me to grind off the bubbles with fine sanding paper and make new sizing.

Kangas rikotaan kuplan kohdalta. Kuva ennen pohjusteen levitystä.
Cutting up the canvas beacause of a bubble. picture taken before sizing.

Ikonilaudan valmistus I

Solmublogi oli pitkällä lomalla! Tässä on kesän aikana pakerettu yhtä ja toista, vaikka mitään ei ole julkaistu. Tällä kertaa postauksen aihe on melko tietopuolinen, eikä ainakaan kovin esteettinen. Alkukesän kävin ahkeraan Suomenojan nikkariverstaalla. Tein ikonilautoja ja saattelin vuoden tauolla seisseen rahin maalattavaan kuntoon.

Liimapuulevyn valmistus oli siis kesäkuun teema. Ikonilauta on itse asiassa mainio harjoitustyö aloittelevalle nikkarille. Yleensä puutyön noviisi saa tehdä leikkuulautoja, mutta ikonilauta ei yksinkertaisimmillaan juurikaan niistä eroa. Ainoa ero on että siinä käännetään sydänpuu pintaan, kun leikkuulaudassa vuorotellaan syysuuntaa. Tämä siksi, että puulevy käyristyy aina sydänpuuhun päin ja ikonin halutaan käyristyvän kuperaksi - ei aaltoilevaksi tai koveraksi.

Ikonilauta - icon board

Leikkuulauta - chopping board

Puutavaran menekin arvioiminen tuntui melkoiselta arpapeliltä. Minulla oli noin 140 cm pitkä, 25 cm leveä ja 5 cm paksu raakalankku tervaleppää. Päätin siis tehdä niin isot laudat kuin vaan saan, ja lopputulos oli kaksi suunnilleen 30 x 40cm lautaa. Yksi pätkä jäi yli, sillä lankun toisessa päässä oli halkeama - säästin palan koska siitä saa vielä jotakin tehtyä. Sirkelin, oiko- ja tasohöylän käyttö tuli ohjaajien avustuksella kerrattua, ja lopulta oli kasa kutakuin yhtä paksuja ja yhtä pitkiä palikoita yhteen liimattavaksi. Puupajan jätelaatikosta pelastin vielä hyvät palat tervaleppää ja koivua, ja niistä kokoilin muutaman pienemmän laudan.

Tervaleppää - Black alder

Isompien lautojen taakse tarvitaan tammiset kiilat estämään lautaa käyristymästä liikaa. Tammea siksi, että on tervaleppää kovempi puulaji. Kiilojen valmistukseen tarvitaan laite nimeltä käsiyläjyrsin. Se on hieman kuin porakone, joka tekee tietyn muotoisen ja levyisen uran. Puuseppäkaverini Joonas avusti tässä työvaiheessa. Ensin jyrsitään lautojen takapintaan urat, ja sitten valmistetaan niihin sopivat kiilat. Tämä on taas niitä töitä joihin pätee sanonta helpommin sanottu kuin... Koska jyrsinterä on huomattavasti kapeampi kuin tarvittava ura, joutuu käyttämään sopivaa vastetta, ohjaavia levyjä joita pitkin jyrsitään muutamaan kertaan edestakaisisn. Vasteet ja ikonilauta kiinnitetään pöytään ruuvvipuristimilla. Tärisevän jyrsimen pitäminen ruodussa vaati melkoista voimankäyttöä ja koko ajan oli pieni huoli päällä, että kone nappasee jostakin liikaa, ja koko lauta menee pilalle.

Tämän näköinen on käsiyläjyrsin. 

I think this is called a miller?

Tammikiilat tehtiin samalla koneella ja samalla terällä, jotta saadaan yhteensopivat muodot. Kone kiinnitettiin jyrsinpöytään ylösalaisin ja tammipalikkaa kuljetettiin vastetta pitkin, terä muotoili palikan sivua. Tämä oli jo huomattavasti miellyttävämpi vaihe, joskin kiilan leveyden säätäminen oli taas pikkaisen hyvän mielikuvituksen varassa. Mitta-asetikojen tarkkuus ja vasteen ruuvaaminen haluttuun kohtaan ei ollut niin täsmällistä ja helppoa kuin olisi suonut. Kukahan noita puuntyöstökoneita oikein suunnittelee? Minusta mikä tahansa ompelukone, saumuri tai kangaspuut ovat huomattavasti käyttäjä-ystävällisemmin ja nokkelammin valmistettuja! Joo, mä tiedän, olen pahasti allerginen huonolle muotoilulle...

Ainakin näin alkuun tuli lautoihin pientä tekovikaa: toiseen jyrsin innoissani vahingossa kolme kiilauraa, kun kiinnitin vasteen seuraamaan väärää apuviivaa, mikä tietysti oli ihan oman sähläyksen tulos. Toiseen lautaan kiilojen urat tulivat himpun verran väljiksi, niin että kiilat eivät meinaa pysyä paikallaan, tämä on mielestäni sen epätäsmällisen koneen vikaa. Joonas vakuutteli että nämä pikkuviat eivät oikeastaan haittaa menoa. Kolme kiilaa tukee vielä paremmin kuin kaksi ja tippa liimaa kiinnittää väljät kiilat riittävän hyvin.

Usein ikoneihin jyrsitään vielä etupuolelle kuva-alan kokoinen syvennys, kovcheg eli arkki. Kovcheg on etenkin venäläisen ikonitaiteen juttu. Sen symbolikka on että ikonin kyydissä purjehditaan pelastukseen. Päätin jättää sen tällä kertaa suosiolla väliin, kiilojen jyrsimisessä oli minusta seikkailua kerrakseen. Joka tapauksessa opin paljon hyödyllistä lautoja tehdessäni ja se oli kaikin puolin mukavaa puuhaa, joten teen varmaan jatkossakin omat lautani.

Seuraava postaus kertoo ikonilautojen valkaisusta eli maalauspinnan valmistuksesta.


Solmublogi has been on a long holiday! I have been working on many things, but have not got around to do any posting. I had started to do some woodwork on a short course last year. Espoo city has a nice carpenters workshop wich is open for everybody, with all the tools and an intructor. In june I have had the chance to learn to make my icon boards.

Making wooden boards for icons is a exellent exercise for a beginner carpenter. A basic iconboard is similar to a chopping board. The only difference is the direction of the grain. See the illustration in the beginning of the finnish text. A board glued of many pieces always bends towards the heart of the three. You want a icon board to be convex, not concave or wavy.

Estimating how much timber I need was not easy, so I got myself a plank of black alder, about 140 cm long, 25 cm wide and 5 cm thick - and decided to try to make as big boards as I possibly could. The result was two boards of approximately 30cm x 40cm. Some wood was left over, but I can use it for something else.

I got a lot of usefull practise in how to use a circular saw and the two big planemachines, and I must say I really enjoyed it a lot! After all the sawing and planing I finally had a pile of pieces of wood aproximately the all same size. I also saved some fine bits of birch and alder form the workshops wastebin, and after lots of puzzling and glueing I ended up with the two bigger boards and 4 smaller!

For the bigger boards I needed wedges of oak to prevent them from curve too much. My carpenter friend Joonas, who has been making lots of iconboards, gave me the technical help I needed. Milling the groove for the wedges was quite a tricky job. The miller - I´m not sure if I use the right word now - the machine I used was not wery accurate. I wonder who is really designing theese carpenters tools? Any sewingmachine, serger or loom I used has been much more sophisticated! I am allergic to lousy design!

The final boards are far from perfect, two of the wedges ended up slightly too narrow, and the other board got three wedges instead of two, beacause I milled along a wrong line. I also decided not to try to make a kavkas, the bay in the front surface of the board, this time. I was a bit worried I might ruin the whole board. Nevertheless, I learned a lot and had great fun making the boards, I might continue making my own boards in the future.


Next posting will be about priming the icon boards for painting.

Kysyn meilipidettänne - I ask for your opinnion

Hyvät lukijat, koptilainen enkelini on sädekehää vaille valmis. Yhtäkkiä iski jonkinlainen rimakammo, en pysty päättämään minkä tyyppisiä pistoja käyttäisin tai millä värillä tai väreillä jatkaisin. Rakkaat lukijat, tässä alla on kuva enkelistä, langoista ja lähikuva langoista, josta käy ilmi värinumerot. Kertokaa ihmeessä mielipiteenne! (Kuvat saa suuremmiksi klikamalla.)

 

 

Dear readers, my embroidery of the coptic angel is ready but the for the halo. Suddenly I got worried I might spoil the whole thing. I can´t decide what stiches or what color or colors to use. Here above you see the angel and the yarns I have. The closeup shows the colornumbers. Please, tell me what you think! (Click for bigger pictures.)

Kultaa kynnen alla

Neitsytmarttyyrit Evgenia (tai Eugenia tai Jevgenia) ja Kerkyra saivat kaksi kerrosta lehtikultaa ylleen. Käytimme kolmen tunnin mixtionia, jotta kullan laskun ehtisi tehdä kurssin tuntien puitteissa. Mixtionia kaadettiin ikonilaudalle teelusikallisen verran ja se levitettiin pehmeään puuvillakankaaseen käärityllä pumpulipallolla.

Seuraavaksi piti ottaa puhdas kangastollo ja aluksi kastaa sitä hiukan kuvan keskellä olevaan (suojakalvon päällä lilluvaan) mixtioniin, jotta se ei imaisisi itseensä liikaa ainetta kullattavasta alueesta. Tällä tupolla sitten pyyhittiin pois ylimääräinen mixtion. Periaateessa kultauksesta tulee sitä kiiltävämpi, mitä ohuempi mixtionkerros on, mutta samalla on varottava ettei sitä poista liikaa. Seurasi tuskastuttava kolmen tunnin odotus, jonka käytin Maria Egyptiläisen piirtämiseen.

Kuvan vasemmassa laidassa näkyy arkissa kiinni olevaa kultaa.

Siirtokulta on hiukkasen kiinni sitä tukevassa silkkipaperiarkissa. Kun arkin laskee kulta edellä mixtoinin päälle ja hieroo varovasti, kulta irtoaa paperista ja tarttuu mixtioniin. Ainakin teoriassa. Käytännössä kultaan saattaa tulla ryppyjä ja vekkejä, lerpattavia reunoja ja vaikka mitä häslinkiä. Lopuksi kullattua pintaa pyöriteltiin suurella puuterisiveltimen näköisellä oravankarvapensselillä. Tämä käsittely siistikin pintaa kummasti ja siloitti pois pienemmät kämmät kokonaan. Kullanmuruja lenteli työn tuoksinassa sinne tänne, farkut kimalteli ja glitteriä oli kynnenalusissakin.

 

Olin kuvitellut että 40:llä arkilla kultaa vaikka mitä, mutta niin kävi, että se riitti juuri ja juuri kahteen 24x30 lautaan, joista kullattiin vain pyhien sädekehä ja tausta - reunat jätettiin kultaamatta. Koska kultapinnasta ei tullut yhdellä kerralla tasainen, tarvittiin yksi kerros sellakkaa väliin, lisää mixtionia, uusi odotus ja toinen kerros kultaa.

En ole ihan varma pidänkö kullan pinnasta ollenkaan. Se on jotenkin kylmä ja tekninen, siihen liittyy jollain tapaa jotain epäpuhdasta, ahneutta, epänöyrää painolastia...  Jokin siinä on minulle niin luotaantyöntävää, että vitkuttelin jopa lehtikullan ostamista tätä työtä varten viimeiseen asti. Kullan ekologinen jalanjälki on hirvittävä, eikä se takuulla ole mitään reilun kaupan tavaraa.

Eikö juuri ikoni pitäisi valmistaa mahdollisimman eettisesti? Eihän voi rukoilla ikonin edessä, jonka materiaalit ovat aiheuttaneet onnettomuutta toiselle ihmiselle, tai vahingoittaneet luontoa? Antti on kehoittanut mietä käyttämään luomu-munia temperan emulsioon. Ensinnäkin siksi, että niiden keltuainen on rasvaisempi, mutta myös siksi että olemme vastuussa teoistamme. Jätän nämä ajatukset hautumaan päähäni, ja teen nämä ikonit valmiiksi. Seuraavien kohdalla voin valita toisin. Voi olla, että haluan tutkia ja selvittää mistä eri pigmentit ovat peräisin ja kuinka ne tuotetaan.

 

Pyhä Kerkyra kurkistelee kullan takaa. 

Kasvoilla oleva kulta on tarttunut suojamuoviin.

The virginmartyrs Holy Kerkyra and Holy Evgenia (also Eugenia or Jevgenia) got two layers of leaf gold. First I treated the icon boards with mixtion and let them dry for about 3 hours. The type of gold we used is called transfer gold, wich means it is stuck to a thin piece of paper. The paper is laid on top of the mixtion, gold side down, and rubbed gently. The gold sticks to the mixtion. It was quite difficult to do it and avoid cracks in the gold, wrinkles, scratches and sloppy edges.

At first I tought 40 leaves will be enough to gild many icons, but it was barely enough for two boards of 24 x 30 cm. Because one layer of gold was not enough ti give a even surface, I had to add a layer of shellac, more mixtion, wait for it to dry and do another layer of gold. Finally the gilded surface was gently rubbed with something that resembled a makeup brush. This treatment made the surface a lot neater, some of the small mistakes wanished. The brushing made little goldcrumbs fly and stick everywhere, I had glitter on my jeans and under my fingernails.

I am not sure wether I like the gilded surface or not. It is somehow very cold and technical, mechanic. I associate it with something impure, greed, not humble at all. I realized there is something I find so disagreable about gold, I was postponig buying the glodleaf for this exercise altogether. The ecological footprint of gold is enormous, and it is definetly not "fair trade" stuff. 

Shouldn´t an icon, if anything, be made of materials produced as ethically as possible? How can anyone pray in front of something wich has caused misery to ohters or harmed nature? Antti has told us to use ecologically produced eggs for the tempera emulsion. First of all because the yolk is fatter, but also because we are responsible for what we consume. I leave theese toughts to brew, and complete Kerkyra and Evgenia. For my next icons I can choose other solutions. I might even find out about different pigments, where and how they are produced.

Peeling of the masking film. 

The x on Kerkyras forehead is for centering the halo.