Kokeileva hupikirjonta jatkuu

(Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

(I made a new blog for my craft. From now on all my crafty posts will be in Solmubloggajan käsityökori - The Solmubloggers craft basket, wellcome!)

 

No niin, vihdoinkin tiedän miten sitä Bayeux´n seinävaatetta on kirjottu. Pitihän se arvata että ahkerat historian elävöittäjät ovat sen tekniikan selvittäneet, kokeilleet ja hyväksi havainneet. Racairen upea kirjontablogi kertoo että kyseessä on pisto nimeltä refilsaum, ja neuvoo miten sitä tehdään. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että tuo tekniikka ei sovi tähän enkelityöhön, koska se kaipaa villalankaa näyttääkseen aidolta. Toivottavasti saan tilaisuuden kokeilla sitä toiste. Sen sijaan jonkunlainen kultakirjonnan tapainen sidepisto on nyt se juttu.

Jotenkin tähän tapaan sen pitäisi toimia: kankaan lankojen suuntaisesti pistellään pohjavärillä pitkiä laakapistoja ja toisella langalla käydään sitomassa pohjalangat, niin että muodostuu kuvio. Perusperiaate on selvä, siis neula, anteeksi neulat käteen ja suhaamaan. Leevi and the Leevings neuvoo loput: Läpi kiven perse edellä puuhun...

Ei muuten osoittautunut ihan helpoksi, ei. Onneksi kirjonnan lähtökohtana ollut ikoni on yksinkertainen kansantaiteen tuote, ja samaa henkeä halusin myös kirjontaan. Minua ei siten haittaa ollenkaan, että enkelin paidan ruudutus kiemurtelee kurittomasti. Onneksi kirjonta jos mikään toteuttaa periaatetta "työ tekijäänsä neuvoo". Huomasin mm. että paita oli kirjottava ennen siipiä, koska tekniikka vaati kankaan pingottamista kirjontakehykseen. Isoon neliskulmaiseen kiilakehykseeni on pingotettu toinen työ, oli pakko käyttää pyöreää kehystä, joka olisi saattanut kuluttaa siipiä rumasti. Tarkemmin ajateltuna, on varmaankin hyvä periaate aloittaa tämän tyyppinen kirjontatyö aina keskeltä. Olisi myös huomattavasti helpompaa, jos olisi kaksi samankokoista neulaa...

Opettelin heti myös fuskaamaan. Alan kirjalisuus neuvoo heti sitomaan kunkin laakapiston erikseen. Minusta oli kuitenkin helpompaa saada vinoruudutus ruotuun tekemällä ensin pari laakapistoa, ja sitten sitoa ne kaikki kuljetellen sinistä lankaa.

Tämän postauksen kuvat on tehty ilman kameraa. Työnsin vain kuvat skanneriin ja a´vot tulee teräviä kuvia! Lähikuvatkin onnistuu helposti.

Experimental emboidery just for fun. I found a blog on how the Bayeux tapestry was made. Racaire has very inspiring blog about medieval embroidery. However, I came to the conclusion, that the refilsaum was not right for this project, as it seemed to me it needs to be made with woollen yarnn to look good. I hope to come back to it later. For this work I ended up with some kind of couched stich, and invented the rest myself. Fortunately the original icon I´m working from is a simple thing and I want to keep the same feeling in the embroidery. It does not bother me that the pattern is far from perfect.

The pictures for this post are made without a camera. I just put the work in the scanner, and got very sharp pictures. It gives quite good closeups, too.

Kantapääpedagogiikkaa osa I

... osa I, koska sitä on epäilemättä tulossa ennenpitkää lisää. Yritin keskiviikkona jatkaa Kristuksen ja Johanneksen taustan maalaamista. Pekko oli flunssaisena kotona ja avusti työnaloitus-rukouksissa ja kannusti muutenkin ansiokkaasti pöydän toiselta puolelta ja väritteli omaa Kaikkivaltiasta.

Tarvittavan värin sekoitus piti tehdä veronanvihreästä, okrasta, kromi-oksidikeltaisesta ja titaanivalkoisesta. Sain aikaan sekoituksen, joka itse asiassa oli väriltään melko läheltä toivottua, mutta muuten ihan outoa: pinnalla kellui vaalean mintunvihreä ketto, ihan kuin kyseesä olisi marmorointiliuos. Ajattelin että kyllä tuo hiertämällä... ja hiertelin niin että Pekko piteli korviaan. Minulla ei ole vielä kunnon lasista hierrintä ja sekoituslevyä, vaan käytän palettiveitstä ja kirpparista löytynttyä laakeaa sushilautasta. Ääni on kieltämättä pahimmillaan aika inha.

Hiersin ja hiersin, eikä väri ottanut sekoittuakseen. Muistin että kurssilla oli ollut puhe siitä kuinka jotkut värit vaativat tipan pirtua sekoittuakseen. Mutta nämä värit olivat sekoittuneet kurssilla ihan ilman hokkus-pokkusta - mitämitämitä? Katselin keittiön hyllyjä, olisiko siellä jotakin pelastavaa ihme-ainetta, meillä kun tuota alkoholipuolta on yleensä huononlaisesti. Muuta avattua ei ollut kuin pullo rakia, joka sekin on tullut taloon joskus esikoisen vauva-aikana. Ripsin pipetillä juomaa paletille, mutta väri ei sekoittunut yhtään paremmin - aniksen tuoksu oli tosin miellyttävä. Kaapaisin kuitenkin tämän alkemistisen innovaation roskiin, ja pesin sushilautasen - huolella, siinähän saattoi olla jotakin näkymätöntä jämää, joka pilaisi puhtoisen värini. Raki rakina, mieluiten jäillä, ja värit paletilla, kiitos!

Tein uuden värisekoituksen, tällä kertaa en päässyt lähellekään alkuperäistä. Sitäpaitsi minttuketto kellui pinnalla edelleen. Siinä vaiheessa jostakin aivojeni äänitearkistosta ryömi esiin lause "... ja tippa emulsiota". Ja kuinka ollakaan, tippa, kaks emulsiota tuotti toivotun tuloksen: valkoinen, joka kaiketi oli ollut draaman roisto, sekottui nätisti muihin väreihin.
 Miellyttävän tasainen ja käyttövalmis väriseos lautasella oli kuitenkin jotaikin ihan muuta kuin mitä tarvitsin ja samassa puistotäti soitti ja ilmoitti että kuopuksella oli housut märkänä ja lisäksi kylmä. Syöksyimme siis Pekon kanssa ulkovaatteisiin ja kohti puistoa. Paluumatkalla mun fiilikset pelasti Vallareilla työskennelleet metsätyöhepat Karolus ja Valko isäntineen.

A short ode to learning by doing... I tried to mix more of the background color for Christ and st. John the other day. The mixture contained green veronese, yellow ochre, chrome yellow, and titanium withe. The colors, although producing the right shade, refused to mix properly. A nasty pale green muck was floating on top. I remembered hearing something about some colors not mixing without a drop of alcohol. The only bottle at home was turkish raki, wich had been given to us some 5-6 years ago. I added two drops of it, but it not help. I washed the palette and started again.


At this moment I heard, like a tape-recording in my head: mix it with water and a little emulsion. Two drops of the eggyolk-vinegar-mixture did the job perfectly. The titanium withe needs aparently a little grease to mix well.

Kirjontaa välipalaksi

En kuulu niihin jotka jaksavat hössöttää enkeleistä. Se on ollut suorastaan muotia jokunen aika sitten. Mutta yleensähän sitä joutuu syömään ehdottomat asenteensa, niin minunkin nyt kävi.

Viime keväänä näin tämän kuvan pienessä ortodoksisten kustantamoiden kirjaesitteessä. Pimahdin välittömästi - koptilaisen enkelin vieno hymy ja kaksi oikeaa jalkaa syöpyivät verkkokalvoilleni. Se oli riittävän kömpelö ja kenokaulainen puhutellakseen minua. Kopioin sen parhaani mukaan muistivihkoon - alkuperäinen oli niin pieni että en edes huomannut enkelin jaloissa kiemurtelevaa lohikäärmettä. Ahkera googletus antoi hiukan lisätietoja: ikoni on koptilainen, kyseessä jompi kumpi arkkienkeli ja ajoitus 1600-luvulta, alkuperäinen sijaitsee jossakin Ateenalaisessa museossa... Yritin myös tavoittaa esitteessä ollutta Ikonimaalari-lehden numeroa, mutta väliin tuli muuta ja homma jäi. Tiesin että minä ja enkeli kohtaamme vielä.

 

Kaksi viikkoa sitten huomasin että Tapiontorin Singer-puoti on lopettamassa, ja kirjontalangat 20% alennuksessa. Päässä tuntui taas se luova napsahdus... Iski kai jonkinlainen Bayeux-virus - tai sen itäinen laijitoveri. Hamstrasin läjän lankoja, muistellen enkeliä ja sen värejä. Kun tulin kotiin siirsin enkelipiirroksen valkaisemattomalle pellavapalalle ja aloin pistelä ääriviivoja varsipistoilla. En malttanut edes yliluotella risareunoja, vaan paahdoin menemään minkä neulalla kerkesin. Kirjontakehykseni on varattu, siinä nököttää keskeneräinen ristikkorevinnäinen, jonka aloitin yli 7 vuotta sitten, kun odotin Ailea. Suhasin siis vapaalla kädellä ja into piukalla. Ihanaa vaihtelua neulomiseen!

Kädet piti muotoilla uusiksi, alkuperäisestä en saanut selvää.

Vasta kun pääsin hameen puoliväliin rauhoitun sen verran että ehdin yliluotella reunat, olivatkin jo hieman rispautuneet. Ikonimaalaukseen verrattuna tämä on ihanaa epäeksaktia hassuttelua, neulomiseen verrattuna rentouttavaa tarkkuustyötä, joka saa ympäröivän maailman katoamaan! Kirjonta jos mikä on oman mikrokosmoksen luomista.

I must have got a Bayeux-bug! Last spring I found a tiny picture of this 1700th century coptic angel and could not get it out of my mind. A few weeks ago a local shop had 20% off on embroidery yarns, and I knew what had to be done... This is a funny and inexact thing to do compared to iconpainting. And compared to knitting a very accurate job, that makes me forget everything around me. Embroidery is creating one´s own microcosm.

Askel kohti piirtämistä

Tässä olen ottanut pienen-pienen askeleen kohti omaa piirtämistä. Esipiirros deisis-ryhmän Kaikkivaltiaaseen syntyi piirtämällä läpi kirjan kuvasta. Moscow school of icon-painting - Moskovskaia shkola ikonopisi, taisi olla opuksen nimi. Kaikkivaltias jota kopioin oli Andrei Rublevin maalaama.

Johannes Edelläkävijä edistyy myös hiljaleeen. Eilen se sai monta kerrosta sankir-sävyä ylleen, jonkun verran vaatteille, ja vielä lisää hiuksiin ja kasvoihin. Nyt minulla on Antilta lupa siirtää kaikkivaltias laudalle ominpäin, maalata ääriviivat, laittaa okrakerros ja sankir. Jos luoja suo, kahden viikon päästä tämän Kaikkivaltiaan siis pitäisi olla samassa vaiheessa kuin Johannes. Pyhä Andrei Rublev, rukoile minun puolestani!

Ainakin tunnistan oman käsialani tästä piirroksesta.

First tiny-tiny step towards drawing myself. (I was drawing through from a book.) At least I can recognize my own handwriting in this drawing! This Pantokrator is going to be together with the Teotokos I did last summer and the St. John I´m working on right now.

Uusi tuttavuus, Pyhä Johannes Edelläkävijä

On osoittautunut yllättävän vaikeaksi saada lapsenvahtia maanantaisin alku-iltapäivästä. Kyselin tuttuja ja puolituttujakin, mutta kellekään ei tullut edes mieleen ketä voisi pyytää. Olin jo ihan epätoivoissani, että pitääkin elämän olla kuin kävelisi polviaan myöten erikeepperissä! Aina pitää olla kuin varis tervassa, kun nokka irtoaa, pyrstö tarttuu. Onko ehkä tarkoitus etten maalaakaan ikoneita? Tommi teki kuten hänellä on tapana kun on joku ongelma, eli naputteli konetta, ja löysi lapsenvahtipalvelun, jolla oli hyvät suositukset ja josta sai kotitalousvähennystä. Tommi lyhensi eilen työpäiväänsä, ja jatkossa tilaamme maksullisen hoitajan, jotta pääsen maalaamaan.

Aluksi vastustelin, en ole hankkinut lapsia jotta joku muu - kuka tahansa - niitä hoitaisi, mutta lopulta maalaisjärki voitti. Meillä ei ole suurperhettä ympärillämme, joka osallistuisi perheen arkeen. Ei vaan ole, vaikka kuinka sitä toivoisi. Tarvitsen henkireikäni siinä missä muutkin ihmiset, olen ollut kotona lasten kanssa viimeiset 7 vuotta ja se on paljon.

Hyppäsin siis eilen sydän kevyenä autoon ja suhasin Trapesaan. Kesällä maalaamani Jumalansynnyttäjähän oli osa deisis-ryhmää, johon kuuluu oikealle puolelle Pyhä Johannes Edelläkävijä ja Kristus keskelle. Maalaan nyt nämä kaksi puuttuvaa, jotta säilyvät tyylillisesti yhtenäisinä, näin ryhmästä on ehkä jotakin iloa jollekin.

Esipiirros Pyhä Johannes Edelläkävijän ikoniin.

Piirroksen sain leikata irti taustasta, jotta sitä oli helpompi mallata ja sijoittaa oikein. Paperin taakse sivelin englanninpunaista, kiinnitin laudalle ja piirsin paperin päälle kuulakärkikynällä. Hahmon viivat piirrettiin uudellen siveltimellä. Pääsin käyttämään uutta Ortikosta hankittua kolinski-sivellintä. Se oli juuri niin hyvä kuin Antti oli kehunutkin - maalasi lähes itsestään. Pyörittelin parran ja hiusten kiehkurat lähes hypnotisoituna. Tämä kai oli sellaien flow-kokemus... sopii jossain määrin kuvaan sillä kiehkurat symbolisovat Jordan-virtaa. Ainakin maalaussessio antoi minulle aimo annoksen virtaa.

Illalla chattasin pikaisesti isä Vladimirin kanssa Facebookissa. Dad Vlad nuhteli ankarasti (kaikella ystävyydellä toki) sekä minua että Anttia. En saisi maalata enenkuin osaan piirtää. Se on kuin juoksisi ennen kuin osaa kävellä. Olen tavallaan tietoinen tästä ongelmasta, ja olen yrittänyt luonnostella ikonipiirroksia omin päin siinä sivussa. Rauhoittelin Vladia että teen nyt tämän ryhmän yhtenäisellä tyylillä, sitten voin ottaa rauhassa askeleen taaksepäin. Askel taaksepäin - sekin kuullostaa ihan viehättävältä ajatukselta.


Started Saint John today. Had a nice flow-experience painting the contours of the curly hair and beard, with my new kolinsky-brush. It´s as good as my teacher Antti told me - almost paints all by itself!

Äiti värjäsi lankaa

(Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

(I made a new blog for my craft. From now on all my crafty posts will be in Solmubloggajan käsityökori - The Solmubloggers craft basket, wellcome!) 

Pitäänee blogata tämäkin villapaita, ennenkuin sille sattuu jotakin. Työ on valmistunut jo useita vuosia sitten, mutta nyt se on Pekolle sopiva. Aile ei suostunut käyttämään sitä, olen onnellinen siitä että pikkuveli suostuu. Langat ovat äitini kasvivärjäämiä, niitä oli kertynyt kassillinen, ja jotakin piti tehdä. 

Kirjoraitojen mallit ovat Kansallismuseon julkaisemasta suomalais-ugrilaisia neuleita käsittelevästä vihkosesta. Ellen väärin muista, hiha on karjalainen, kaarroke setukainen ja helman kirjo hantien tai mansien käsialaa. Hihoissa, kaula-aukossa ja helmassa on kierreraitaa.

Langankireyksissä oli hillitön tekeminen. Purin ja neuloin ja kokeilin ja vaihdoin puikkoja ja tein kaikki temput ennen kuin sain kierreraidan kapeammaksi kuin kirjoraidan ja muun sileän neuleen yhtä leveäksi kuin kirjoraidan. Tein paitaa vaikka missä hiekkalaatikon reunalla, Ailea vahtiessani. Olkasauma valmistui bussissa matkalla Valamoon.

A pullower made of yarn my mother dyed with natural plant dyes. Size maybe 4 years old. The patterns are from a old booklet by the National museum on Finnland. The sleeves pat is karelian, the one on the shoulder seto and the one at the waist is most likely hanti or mansi - all fenno-ugric people.
I finnished it long ago, but my daughter newer wanted it. Now her brother agreed to use it, wich makes me very happy.

Naisten työ

 (Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

(I made a new blog for my craft. From now on all my crafty posts will be in Solmubloggajan käsityökori - The Solmubloggers craft basket, wellcome!)  

Tässä loppukesän lukemistoni. Kirja kattaa kehräämisen ja kutomisen varhaisen historian 20 000 vuoden ajalta, keskittyen yhteiskunnallisiin näkökulmiin. Kirjailijalta on myös saatavilla teos Prehistoric textiles. Aprikoin pitkään kumman hankkisin, lopulta päädyin tähän edullisempaan ja kansantajuisempaan.


No, sitä saa mitä tilaa. Olisi kai kannattanut hankkia se hard core -versio, sillä tämä oli minun makuuni hieman liian löysää jutustelua ja loputonta huolehtimista siitä että lukija nyt ihan varmasti on kärryillä, tietää mikä on loimi tai ymärtää mihin värttinänkehrää tarvitaan.

Se urputuksista. Kirja on tekstiilien ystävälle mielenkiintoinen ja sisälsi suurten linjojen ohessa paljon herkullista pikkutietoa. Oli sykähdyttävää lukea maailman ensimmäisestä "käsityöstä" Lascaux´n luolasta löytyneestä nyörinpätkästä. Tai miltä kuullostaa tieto siitä, että pronssikaudella lampaista lähti villa kuten koiran talvikarva, eikä niitä keritty vaan kammattiin. Keritisemistä tarvittiin kun lampaat kehittyivät sellaisiksi että karva ei enää lähtenyt - tämä sopivasti rautakauden alussa, kun oli mahdollista valmistaa keritsimiä. Pronssiin kun ei saa tarvittavaa joustoa.

Kirjan englanti ei ole kovin vaikeaa. Tai ainakaan ei tunnu siltä, sen jälkeen kun koko alkukesän lueskelin Jane Austenia, eglanniksi. Perus-käsityösanastolla pärjää. Summa summarum, ihan luettava ja suositeltava opus.

Kirjan tärkein anti oli kun oivalsin, asiaa hieman magusteltuani, mikä minua näissä perinteisissä tekniikoissa kiehtoo. Lautanauhat, neulakintaat, kehruu... mitä vanhempi tekniikka sen hauskempaa, minusta. En juurikaan harrasta historian elävöittämistä - ellei satunnaista Seurasaaren joulunäytelmää lasketa. En tarvitse mahdollisimman hankalasti tehtyjä lapasia, tai juuri tietynlaista vyötä. Pidän keski-ajasta, mutta sen diggailemiseen en kaipaa siihen tietynlaista asua.

Kun teen käsitöitä olen osana valtavaa naisten jatkumoa. Kuin yhteenkietoutuvia kuituja jotka jatkuvat vuosituhansia taaksepäin. 20 000 vuotta, käsityön täytyy olla jo kirjautunut perimään!

Täsmäkierrätystä!

Tämä ei ehkä ole kovin blogin teemaan kuuluva postaus, mutta sen verran mukava sattuma, että haluan jakaa sen.

Lähdin viemään 3 muovikassillista pieneksi käyneitä lastenvaatteita LKA:lle. Pikku paviaanit on taas kasvaneet rakettivauhtia, muutakin turhaa tavaraa oli paljastunut kaapeista. Perillä Niittykummussa huomasin liikkeen sulkeneen jo klo 17. Onneksi pihalla oli keräysastia, jonne sain vaate- ja kenkäkassit. Jäljelle jäi pahvilaatikollinen roinaa, mm. pari kattilaa, kehystetty grafiikanvedos ja pino ompelukaavoja.

Ihmettelin siinä hetken mitä tehdä, kun pihaa ajoi auto. Kyydistä nousi ikäiseni nainen ja sylillinen pelejä. Totesin että kirppis on jo kiinni, ja että Matinkylän kierrätyskeskus ehkä olisi vielä auki. Sitten välähti ja sanoin: Näytäpä ensin mistä haluat päästä eroon! Huolin pikavilkaisulla Arvaa kuka -piirrustuspelin ja Alhambra -rakennuspelin, molemmat lähes käyttämättömiä. Sitten kehoitin naista vilkaisemaan laatikkoani, grafiikanvedos pääsi uuteen kotiin. - Tässä olis vielä näitä ompelukaavoja, on kuule ehtaa kasaria! - Pitäis tehdä tyttärelle sortsihaalari, nainen totesi. Selasin hetken pinoa, ja vips, siinä se kaava olikin, viimeksi käytetty lukion tokalla, siis 1983... Kyllä jaettu ilo on moninkertainen!

Ja jos joku haluaa pinon kaavoja, niin ottakaa yhteyttä!

Kesäkurssin loppuspurtti

Torstaina väri- ja vaalennuskerroksia alettiin lisätä ikoniin kiihtyvällä tempolla. Antti kävi tekemässä sädekehän ääriviivan ympyräpiirtimellä. Sellainen pitänee hankkia, oli sen verran vekkuli väline, että sen käyttöä täytyy harjoitella. Väline on kuin harppi, jonka piirtävä pää muistuttaa perinteistä kastettavaa mustekynää. Plurauttaa siis väriä vääriin paikkoihin, kun sille päälle sattuu. Ruuvilla voi säätää viivan leveyttä. Kärki kastetaan väriin ja kahden kärjen väliin jää pari tippaa väriä. Muistan että isoäidin posliinimaalaustarpeisiin kuului sellainen, minne lie joutunut. Lapsena leikin sillä, enkä saanut tolkkua miten sitä on tarkoitus käyttää. Arkkitehtien varustukseen ympyräpiirrin on myös kuulunut, vaan ei enää, kun tekevät kaiken tietokoneella.

Antti piirtää ympyrää, piirrin on vähän suhrinut (oikealla)

Kurssilaisten ikonit alkoivat jännittävällä tavalla näyttää todella erilaisilta, vaikka esipiirros ja värisekoitukset olivat useimmilla samat. Jopa ilmeet olivat hyvin eri oloisia. Kasvojen valennuskerroksiin ryhtyminen hirvitti aluksi, mutta kun katsoi mallikuvia tuli kohtalaisen luottavainen olo. Vihreän taustan epätasaisuuksista en pitänyt ollenkaan, mutta työ ikääkuin vieri eteenpäin, eikä niiden kanssa sipertämiseen ollut enää aikaa. Antti suhasi ympäri luokkaa ja jakoi värisekoitus-tilkkasia sellaisella tempolla että heikompia hirvitti. Tämän monimutkaisempaa opetushommaa on muuten vaikea kuvitella, kaikki lahgat käsissä ja kaikki pallot ilmassa. Opettajalla on myös vatsuu siitä että syntyy sitä mitä pitikin. Ehkä 10 aloitelevaa kutojaa, ja loimien laitto puihin olisi vaativuusasteeltaan samaa luokkaa? No, jaa, 7 teiniä pilkkopimeässä komerossa ja valotettujen mustavalkofilmien laitto kehityspurkkiin oli kyllä kans niitä opettajauran herkkuhetkiä.

Tähän jäin kun torstaina oli aika lopettaa.

Torstai-iltapäivästä ajattlin, että ok, tämähän jää selvästi ihan kesken. Ei se mitään, joskus mahdun ja ehdin johonkin ryhmään tekemään sen valmiiksi. Tilanne ei edes harmittanut, sillä Antti oli varoittanut että kaikki eivä ehkä saa työtä valmiiksi. Kasvojen vaalennukset oli tehty ja Antti on lisännyt niiden päälle punertavan lasuurin. Jumalanäidin ilme oli rauhallinen, mutta vasen suupieli nyki - näytti siltä että kohta häntä alkaa naurattaa. (Ai, sä maalaat mua? Ihan kiva, antaa menä vaan!) Koko kurssi puski töitä kovalla tahdilla kunnes oli aika lähteä luterilaiseen palvelukseen Punavuoreen, Agricolan kirkolle.

Suomen luterilaisen kirkon jumalanpalvelusuudistuksen jälkeen en ole juurikaan käynyt sikäläisissä palveluksissa, ja vesper olikin tunnelmallinen yllätys, eikä oikeastaan kovin kaukana edellisen illan katolisesta palveluksesta - ainakaan ortodoksisen maallikon näkökulmasta. Palveluksen jälkeen pastori Henri Järvinen kertoi luterilaisen kirkon kuvasuhteesta laajemminkin, ja pahoitteli ettei hänen tästä aiheesta väitellyt kaverinsa ollut päässyt paikalle. Puhe sivusi mm. Tyrvään kirkon maalauksia ja Tuomas-messua. Tällä kertaa syntyi jopa hieman keskustelua, ja tilaisuus oli kaikin puolin kiintoisa. Mietiskelin sitä miten uusissa luterilaisissa kirkoissa näkee toisinaan Kristusta esittäviä taideteoksia, joista puuttuu kasvot. On nenä, hiukset ja parta, mutta muut kasvonpiirteet puuttuvat. Ilmiö on melko tavallinen. Mistähän siinä on kysymys?

Antti näyttää (vauhdikkaasti) miten aluspuvun vaalennosta tehdään.

Perjantai-aamuna oli vuorossa maalata mm. ikonien tekstit ja Jumalansynnyttäjän maforin tähdet, vaatteiden vaalennokset, sekä kasvojen yksityiskohdat ja elävöittämisviivat. Vaikka olin varautunut mestari-oppipoika -tyyppiseen opetukseen, tuli hieman yllätyksenä kun Antti parilla ripeällä pensselivedolla teki ikonin silmien yksityiskohdat. Sen verran ehdin lausua väliin, että saisko vähän isommat pupillit kuin teit tuolle Susannan ikonille? Sain myös luvan varovasti tummentaa iiristen ruskeaa oikealta, silmänvalkuaisen vastkkaiselta puolelta. Ennen kuin oikein tajusinkaan, ikoni oli kutakuinkin valmis! Olin täysin varautunut omaan mokailuun tässä työvaiheessa ja siihen että saattaisin tulla kurssilta kotiin mukanani jotakin, josta rivakalla hionnalla saisi tukevan pannunalusen. Olin ihan pöllämystynyt, hieman kuin olisi ollut raskaana ja joku muu hoitanut synnytyksen.

Sitten olikin aika siivota luokka ja keittiö. Palautekeskustelu jäi harmillisesti liian vähälle, sillä Antin piti ehtiä Raumalle lähtevään bussiin. Siihen tulee varmasti myöhemmin joku sopiva tilaisuus. Sitäpaitsi, taisin nyt jäädä ihan käytännön koukkuun, sillä tätä ikonia ei koskaan käytetä yksinään, vaan se on deisis-ryhmän osa - sen kuuluu olla yhdessä Kristuksen ja Johannes Edelläkävijän kanssa!

Ikoniltahan tuo näyttää...
Kunnia Jumalalle ja kiitokset kaikille mukavasta kurssista!

Kurssin järjesti Suomen ekumeeninen neuvosto ja Taidemaalariliitto.
The course was arranged by the Finnish Ecumenical council and the Finnish Painters Union.

Pompeijn punaista ja muita uusia ystäviä

Toisen kurssipäivän aamuna oli ensin Iljan päivän praasniekkaliturgia hautausmaalla. Yllätysbonuksena ei-ortodoksiset kurssilaiset pääsivät kokemaan piispallista loistoa, mirhavoitelun ja lukijaksi vihkimisen. Palveluksen kielet olivat ainakin suomi, slaavi ja viro, kuorojakin oli kaksin kappalein. Oli mukava päästä mukaan juhlimaan, mutta keskittymistä nakersi maalaamisen hinku. Mellunmäessä odottava ikonilauta häivähteli silmissä, kunnes aloin nähdä ikonimaisia neniä, suita ja silmiä sekä seurakunnassa että papistossa.

Kun lopulta pääsimme maalaamaan ensimmäinen työvaihe oli tummentaa kasvot ja mafori-hunnun alla oleva "pipo". Vihertävän ruskean värisekoituksen nimi on sankir, joka tulee kreikan kielen lihaa tarkoittavasta sanasta. Millaista lihaa siellä Kreikassa oikein syödään...?

Väri pitää sivellä kellotaulu-periaatteella, seurava kerros aina piirun verran eri kulmaan. Se oli julmetun vaikeaa. Värialueen reunoihin yritti koko ajan jäädä vaaleampi "irvistys", eikä pinta halunnut millään tulla tasaiseksi. Muutaman värikerroksen jälkeen Jumalansynnyttäjälle oli ilmaantunut paha akne, tai allerginen kapi. Pari lisäkerrosta tasoitti iho-oireet, mutta kasvoissa kulki tumma rantu toisesta poskesta nenän ja silmän yli.

Tässä vaiheessa olin melko varma että pian pestään väriä pois, mutta koska Anttia ei tuntunut huolestuttavan, laitoin aivot narikkaan ja jatkoin sutimista.

Seurasi hieman helpompi vaihe, jossa siveltiin maforin päälle hyvin tasainen kerros pompeijn punaista. Pigmentti oli hyvin peittävä ja työ sujui kuin tanssi. Pohdiskelin väripigmenttien aistillisia nimiä. Pompeijn punainen sanana tuo mieleen villa dei Misterin seinämaalaukset, laavan, hehkuvan kuumuuden. Ultra mariini - olisiko suomeksi erittän merellinen? Umbra? Sehän kuullostaa juuri siltä miltä näyttääkin, tumma, raskas, ystävällinen.

Sitten työskentelyyn tuli jälleen takapakkia aluspuvun ja pipon sinisen kanssa. Mikään määrä värikerroksia ei tuntunut riittävän tekemään pintoja sinisiksi. Mietin että ilmeisesti mafori olisi villakangasta ja alusvitta silkkiä tai pellavaa, se selittäisi miksi ne pitää maalata niin erillaisesti käyttäytyvillä pigmenteillä.

Maforin reuna on maalattu, taustalle sivelty muutama kerros kellan-harmaan-vihreää ja sinisiä kerroksia on lisätty.

Sädekehää on vaalennettu (se oli taas helpompaa), sinisiä on syvennetty ja kasvonpiirteet on piirretty uudelleen punaisella.

Tähän jäin kolmannen kurssipäivän päättyessä. Ulkoreunaa on tummennettu ja ääriviivat on piirretty sinisellä. Näyttää taas lohdullisemmalta, mutta huomenna pitää alkaa rakentaa kasvoille muotoa.

Iltapäivällä kävimme entisessä Ekumeenisessa keskuksessa ja osallistumassa karmeliittanunnien rauhalliseen vesperiin Espoon Myllyjärvellä. Ekumeeninen keskus on tuttu paikka yli 30 vuoden takaa. Kävin silloin ystäväni kanssa ratsastamassa isä Robertin hevosilla. Muistan hämärästi harmaapartaisen miehen ja hänen rauhalliset hevosensa, Melek ja Lenko.

Ikonimaalari Ulla Vaajakallio esitteli keskuksen maalauksia ja kertoi suomalaisen ikonimaalauksen kehitysvaiheista omin silmin nähtynä, mikä taas olikin uusi näkökulma. Ekumeenisen keskuksen kirkko oli minulle jonkinlainen shokki. Pölyä nurkissa, hämähäkinseittiä ikkunoissa ja rakennuksessa leijaileva käyttämättömän kesämökin murheellinen haju. Oli hyvin vaikea yrittää nähdä paikka sellaisena kuin se oli ollut silloin kun seinämaalauksia tehtiin ja palveluksia toimitettiin. Keskuksen toiminta loppui kun isä Robert kuoli vuonna 2005.

Lopuksi siirryimme Jumalanäidin karmeliittaluostariin, sisar Claire Marie puhui lyhyesti katolisen kirkon suhteesta ikoneihin ja osallistuimme rauhalliseen vesperiin. Sisaren lyhyt puhe jäi hieman minulle hieman hämäräksi, ehkä osittain kielivaikeuksien vuoksi. Niin, katolinenkin kirkko kunnioittaa ikoneja, se tuli selväksi. Ei kai sitä nykyään ekumenian nimissä kokoontuneelle porukalle voi muuta sanoakaan? Vesper tuntui hyvältä ja rukous nuosi korkeuksiin.

Kesäkurssilla

No niin, vihdoinkin otin härkää sarvista ja hankkiuduin ikonimaalauskurssille. Pitkään hirvitti, että en osaisi suhtautua oikein, olisin väärällä tavalla kunnianhimoinen tai ties mitä. Sitten kun olin jo päättänyt sittenkin kokeilla - sillä maalaaminen kutkutti niin vietävästi - tuli eteen kaikenlaisia vastuksia, kuten raskauksia, synnytyksiä, korvatulehduskierteitä ja muuta pientä häslinkiä. Nyt kun Riikokin on jo 2,5 v saatoin ilman liian suuria tunnontuskia järjestää koko sakin Tommin kera anopin mökille. Ensimmäinen kurssipäivä oli melko työntäyteinen, joten tässä pikaisesti läjä kuvia.

Esipiirros ja kuultopaperi josta kuva siirretään ikonilaudalle.

Lähdettiin liikkeelle valmiista piirroksesta. Valittavana oli Kristus, Jumalansynnyttäjä ja Johannes edelläkävijä. Kristuksella oli outo leuka, Johanneksella parrassa ja hiuksissa hirmuisesti piperrettävää, mutta Maria oli tutun oloinen, sellainen että olisin saattanut piirtää hänet itse (jos osaisin).

Kuultopaperin taakse hierrettiin punaista ja paperi kiinnitettiin laudalle. Piirros siirrettiin piirtämällä viivat uudelleen kuulakärkikynällä.

Piirrosviivoja on vahvistettu umbralla ja emulsiolla, jotta ne eivät pyyhkiytyisi pois. Koko laudalle on sivelty monta ohutta kerrosta keltaokraa eri suuntiin. Terävöitin valokuvaa rankasti, jotta okran sivellinviivat näkyisivät.

I finally got myself on a icon painting course. Here are some of the first stages.

Viron matka

(Huomio! Olen siirtänyt käsityöjutut oman nimekkeen alle. Tästedes kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa.)

Kävimme koko perheen voimalla Värskassa juhlimassa kylän praasniekkaa, Georgios voittajan päivää eli Jüripäev´ää. Matkan käsityöanti oli hieman laihempi kuin viime kerralla pari vuotta sitten, jolloin törmäsin sikäläisiin käsityöläisiin museolla ja pääsin piipahtamaan kunnantalon käsitöötubassa. Kirkossa, haudoilla ja Kirmasniityllä sai kuitenkin ihailla komeita kansallispukuja, ja Seto talumuseumilta tuli ostettua yhdet kirikindad ja pirtanauha-kirjanmerkin.

Paluumatkalla Tallinnasa ostin viimeisillä krooneillani itselleni Sadamarketista kahdet tuplatumput ja Tommille kaksinkertaiset sormikkaat. Teollista tuotantoahan nuo ovat, mutta ihan kelpo tummppuja. Tuskin ehdin sellaisia itselleni tekemään. Surullista oli että käsintehdyt museon kintaat maksoivat 180,- ekr ja tuplatumput 195,-.

We visited Värska village in South-east Estoia during st. George day celebrations. The withe-and-grey mittens from The Seto Talumuuseum were cheaper (180,- ekr) than the industrially produced orange doublemittens (195,- ekr) i bought in Tallin on the way back. The small piece of ribbon is a bookmark.

varrasvirkkuuta

(Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

(I made a new blog for my craft. From now on all my crafty posts will be in Solmubloggajan käsityökori - The Solmubloggers craft basket, wellcome!)  

Tältä pesee nyt tarinaa varrasvirkkauksesta. Olin nähnyt sitä Solmun kokouksessa, ja jälki oli miellyttävää. Netistä löytyy selkeä ohjevideo. Välineet ovat lankaan sopiva virkkuukoukku ja paksu neulepuikko, lasta tai viivoitin. Mitä paksumpi apuväline sen harvempaa "pitsiä" syntyy. Ketjuvirkatun nauhan läpi nostetaan isoja silmukoita puikolle ja sitten ne yhdistetään pieniin nippuihin yhtä monella kiinteällä silmukalla kuin nipussa on isoja silmuja. Tämä näin karkeasti.

Ensimmäisestä kokeilustani sukeutui kauluri. Lastana käytin neulepuikkoa kokoa 12. Aluksi tein vain tuota kaulan ympärilä olevaa osaa suorana kappaleena, aikomuksena vain tehdä koetilkku. Pala alkoi kuitenkin työn edetessä kaartaa hieman vasemmalle ja sain vision kaulurista. (Soitin Lauralle hätäpuhelun, ja sain ohjeeksi jättää keroksen viimeinen silmukka hyyyvin löysäksi, jotta kapple ei kiertyisi.) Joku väitti että varrasvirkkausta ei voi tehdä pyörönä - onneksi en tiennyt sitä etukäteen. Aloin poimia silmuja kaula-osan alareunasta ja tein reippaasti lisäyksiä. Tällainen tuli.

Sitten piti uudestaan kokeilla syntyisikö jo vähemmän kieroa suorakaidetta, ja syntyihän sitä. Lastana oli parin sentin viivoitin, sillä tuli harvempaa jälkeä. Päihin vähän verkkoa, nirkkoreunaa ja paria helmeä. Napitusvälineeksi hieman hyperbolista tasoa: pieneen ympyrään lisätään joka toisella silmukalla niin että saadaan kikkura-kukkanen.

Some experiments with broomstick lace.

Tuplatumppuja ja muita harharetkiä

 (Huomio! Olen perustanut käsityöjutuille oman bloginsa. Tästedes julkaisen kaikki käsityöaiheiset postaukset Solmubloggajan käsityökorissa, tervetuloa!)

(I made a new blog for my craft. From now on all my crafty posts will be in Solmubloggajan käsityökori - The Solmubloggers craft basket, wellcome!)  

Tuplatumppukokeilut jatkuvat. Ailen tumput valmistuivat ja ovat ok käytössä, vaikka ranteen sisäpuolelta poimttu sisätumppu tuli heiman liian isoksi. Tässä on Riikon tumput alullaan. Tein ensin sisätumpun seuraavasti: Ruskealla merinolangalla 1,5 cm sileää, nirkkorivi ja 4 cm sileää, ranneresori ja normaali tumppu.

Kuvassa vaihe jossa olen poiminut ruskealla luodusta reunasta uudet silmukat ja lähtenyt toiseen suuntaan tekemään ulomman tumpun rannetta oranssilla Nalle-langalla. Lopuksi taitoin siniruskean tumpun oranssin sisään ja kiinnitin sieltä täältä.


Valmis! Melko tuskaton systeemi, ja Riiko tykkää tumpuista. Toimivat hyvin pikkupakkasella tai vuorettomien kurarukkasten alla.

Tämä vaatisi oikeastaan ihan oman postauksen. Sain ergonomisen virkkuukoukun ja opin virkkaamaan! Minä, joka olen vakuuttunut etten edes halua virkata. Että virkkaaminen on tylsää ja rumaa. Olen voittanut viimeisenkin peruskoulunaikaisen trauman... ? Olen sekaantunut myös varrasvirkkaukseen. Kaikkea sitä ihminen väkertääkin. Kuvaan vähän lisää ja palaan asiaan.

Double mitten 2.0 or maybe 2.1... Started with brown and blue merino yarn and made a regular mitten. Then I picked up stiches from the vrist and headed the other way making an slightly bigger mitten in orange. Last I pushed in the brown-blue mitten into the orange and fastened them with a few stiches.

I have recently experimented with broomstick lace, I get back to this later with more photos...

Egyptin vitsaus on pitänyt lomaa

Näin pitkälle jaksoin, ja sitten tuli muita kiireitä. Ohje on luvalla sanottuna epämääräinen, esim. pohjetta varten olen lisännyt vähän miten sattuu, koska alkuperäisessä ei ollut lainkaan lisäyksiä. Varpaan lisäyksissä oli merkitty lisäys joka suunnikkaaseen, mutta todellisuudessa malli piti kutinsa vain jos teki yhden ainoan lisäyksen. Kantapää oli ohjeessa eri kuin tekijän kuvassa, sikäli kuin sain selvää... Palaan kai puikoille kun tummppukiireet hellittää.

Huomaa Joonaksen tekemät hienot "sukkapuikonsuitset".

Tässä välissä piti kuitenkin tehdä pikaslipoveri ja sitä varten opetella virkkaamaan. Suit sait sukkelaan, vaikka virkkaaminen ei ole kuulunu lempilajeihini. Puikot ja koukut 3,5 bambua. Materiaalina on Rosarios Sole Latte -maitolanka, jonka työstämistä lupasin uutisoida. Retkahdin kaupan alehyllyllä ihanaan väriin ja silkiseen tuntuun, mutta,mutta. Ei mikään meikäläisen unelmalanka, tämä jamakka. Tai pikemminkin kokkelipiimä, ensimmäisessä kerässä oli 3-4 solmua ja toisessakin pari. Lanka oli käsialalleni liian lipsuvaa ja olisi pitänyt neuloa ultrahitaasti, jotta olisi tullut tasalaatuista silmukkaa. Kun pääsin kainaloihin, oli alareuna jo nukkaantunut. Sitäpaitsi tuntui jotenkin riähkältä neuloa ruokaa.

Hiha-aukkoihin virkkasin jonkinlaisen nirkkoreunuksen: 5 pylvästä yhteen kiinteään silmukkaan ja sitten 3 hyppäys. Tämä näin empiirisesti tuotettuna ohjeena, sillä en oikeasti osaa virkata, enkä ole koskaan aiemmin tuottanut virkkamalla mitään järkevää. Ketju- kiinteäsilmukka ja pylväs tuli kai opittua peruskoulussa, siinä kaikki. Kirjahyllyssä löytyi ammoisen kässänmaikan, Raija Heleniuksen opus Tyttöjen käsityö, ja siinä oli selkeät kuvat joita seurata.

Tuo mikä koristaa kaula-aukkoa ei sitten ole mikään röyhelö, vaan hyperbolinen taso, koko slipoveriprojekstin perimmäinen syy. Kiinetitä silmukoita ja lisäys joka toisella. Lisäys jokaisella olisi tuottanut vielä villimpää kikkuraa. Koska selvisin virkkaamisesta hengissä, ja lopputulos oli hauska, saatan hyvinkin tehdä lisää matemaattisen mallintamisen kokeiluja.

Neiti on tietysti jo ilmoittanut ettei (sittenkään) pidä sliparistaan, käytettyään sitä kahdesti. Mikä lienee äiti-tytärsuhteessamme vialla? Tällä kertaa slipari lätee leppäkeihäänä kummitytölle. Kunhan joku käyttää.

Sitten on tämä tupla-tumppu -rojekti. Ailen kädet on herkät ahavoitumaan ja epäilen syyksi erilaisia fleecevuorella varustettuja, vettä kestäviä ja mukamas hengittäviä -TEC rukkasia. Olen vakuuttunut etteivät mokomat ollenkaan hengitä niin hyvin kuin luvataan, kosteus jää käsiin ja sormet palelevat.

Itse olen tänä talvena palannut 60-luvun lapsuuden virityksiin, tuplat villatumput riittävät hyvin vaikka pakkasta olisi reilustikin. Syntyi ajatus kaksinkertaisista tumpuista joista ei voi hukata sisempiä! Takana on yksi muutaman vuoden takainen tuplatumppukokeilu, johon palaan myöhemmin. Ailen kantelekaverin äidiltä sain nyt idean kaksinkertaisista tumpuista, joista sisempien silmukat on poimittu ulompien ranteen sisäpuolelta. Kuullostaa kimurantilta? Ehkä nuo kuvat selventävät.


Ulompi lanka on kulutuskestävää 7-veikkaa (URK! Mun inhokki-lankaa!) jota on äidin värjäyskokeiluista jäänyt läjäpäin. Sisempi onkin sitten Cervinian 100% merinoa, mikä epäpyhä liitto... Käytin sisätumppuun samoja 3 bambupuikkoja kuin ulompaan. Lisäyksistä näkee että on mun käsialalle hiukka liian isot puikot, taka-ajatuksena on kuitenkin hyvä ilmanvaihto sisimpään kerrokseen. Rujoltahan tuo näyttää mutta sama se. Lopuksi aion käsitellä tumput lanoliinilla vettähylkiviksi. Ja jos tytrylle ei kelpaa, jäävät tumput odottamaan poikien kasvamista.

The egyptian stockings are taking a brake. Had some difficulties in interpeting the istructions... Meanwihle I have been experimenting with finishing edges with crochet, a almost totally new technique to me. The collar of the slipower is not a lace, but a hyperbolic plane. Increasing every second stich. The yarn is Rosarios Sole Latte milkfibre, something I found on the "special offer" shelf. Milkyarn is definetly not my cup of tea. Too slippery. Crocheting a hyperbolic plane was fun and I might do some more.

Ohter experiment going on is the double mittens 2.0. Some years ago I made a pair of double mittens wich I´ll get back to later. This time I picked up new stiches inside the wrist. Sockyarn outside, 100% merino inside. I´ll let you know how it worked out.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Uusi vuosi, uudet metkut. Aloitin NE sukat - eli keski-aikaiset Egyptiläiset mamelukkisukat. Kokonaan kirjoneuleiset, kärjestä aloitetut, primitiivisellä kantapäällä varustetut, häkellyttävän kauniit sukat, joissa kiertää yhtenä kirjoraitana "jumalan nimi" - Allah - kufilaisella kalligrafialla. Joko hengästyitte? En ihmettele, olin itsekin ensin niin pähkinöinä, että tyydyin fanittamaan kuvia netissä. Viime keväällä aloitin sitten varovasti lähestymään projektia neulomalla tavallisen sukan, jatkoin kirjosukalla, pidin hengähdystaukoa pitsisukan merkeissä ja jatkoin varpaasta aloitetulla sukalla. Siinä ohessa luin HistoricKnit -yahoo listaa.

Alkuperäinen sukka on puuvillaa, mutta jotenkin en pidä puuvillan neulomisesta, joten otin langaksi Pirkanmaan kotityön Ryijylangan, 100% villaa. Puikot on kokoa 2. Tekokuidun käyttäminen tällaiseen työhön tuntuisi lähes pyhäinhäväistykseltä. Bloggaan lisää sitä mukaa kun sukka pitenee. Pitäkää peukkuja!

Alussa oli 5 silmukkaa, suo, puikot ja hullu akka.
(Ei mikään häävi kuva, laita uuden kun homma etetnee.)

I started to knit THE Egyptian Stockings. All in stranded knitting, toe up, with a primitive heel, incredibly beautufull stockings with "the name of god" - Allah in Kufic calligraphy. You find the description breathtaking? Yeah, me too. To begin with I just drooled over them on internet. Last spring I took a step closer by knitting first a pair normal socks, then a pair with stranded pattern all ower, took a brake with a pair of lace stockings and went on with some toe up -socks. The HistoricKnit -yahoo group provided a lot of good info.

The original stocking is cotton, but somehow I´m not a cotton type of person, so I setteled for 100% wool. Needels are European size 2. It would have felt like a sacrilege to use a sock yarn with polyester. I`ll blog as the work advances. Wish me luck!